Jos kiinnostuit jostain tekemästäni työstä, otathan yhteyttä O.K@hotmail.fi. Tilaustöitä voit myös kysellä. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani ja tekstejäni ilman lupaani, kiitos! Blogini saat linkittää omaasi ja siitä kovasti ilahtuisinkin, jos niin teet -erityisesti jos olet lainannut ideoita blogistani! :) Ja jätäthän käynnistäsi kommentin: ne ilahduttavat päivääni suuresti!



tiistai 19. tammikuuta 2010

Maapähkinäkakku linnuille

Sain äidiltäni hauskan idean, jonka hän oli lukenut jostain lehdestä. Niinpä toteutin sen eilen saman tien kuin kuulinkin.

Minulla oli jäänyt kookosrasvaa jääkaappiin aiemmin tehdyistä suklaamurokakuista. Niinpä sain lopun rasvan käytettyä tähän eikä mennyt hukkaan. Laitoin maapähkinöitä muovipussiin ja hakkasin ne vasaralla pieniksi muruiksi. Sulatin kookosrasvan, laitoin kakkuvuokaan ja lisäsin maapähkinämurut sekaan. Sitten laitoin vuoan ulos jäähtymään. Kauaa kovettumiseen ei mennytkään, ja sain kakun linnuille tarjolle jo samana iltana. Ennen jäähtymään laittamista laitoin tietysti silmukalla olevan langan seoksen joukkoon, että saan kakun siitä roikkumaan.

Maapähkinöiden sijasta olisi voinut käyttää tietysti auringonkukan siemeniä tai lie kai kaurahiutaleitakin, mutta minä halusin maapähkinöitä, kun minulla on auringonkukan siemeniä lintulaudalla. Saavat linnut vähän vaihtelua.

Lintujen ruokailupaikka minulla on patiolla hyvin lähellä ovea, joten lintuja ei valitettavasti kauheasti siinä käy, kun Leevi-koiramme käy sen oven kautta aina takapihalla. Syynä voi toki olla myös se, että laitoin siemenet liian myöhään tarjolle. Toivottavasti linnut löytävät kakkuni.

Kyllä siinä kuitenkin välillä lintuja käy. Yksi kerta sain kuviakin otettua ikkunan läpi heidän ruokailustaan. Laitan myöhemmin niistä kuvia näytille. Siksi halusin lintulaudan juuri tuohon kohtaan, että voisin keittiön pöydän ääressä istuessani katsella lintuja. Saa nähdä, pitääkö paikkaa vaihtaa ensi talveksi.

Joka tapauksessa, kakkua oli mukava tehdä. Aikaa siihen ei mennyt juuri mitään ja silti sai tekemisen iloa itselleen. Ja linnut ruokaa.










" Onnea on nauraminen."

2 kommenttia:

  1. Jokohan linnut on löytäneet herkkusi? Hienon näköinen. Meillä on tänä talvena käynyt aika vähän lintuja lintulaudalla. Luulen, että pysyttelevät näin kovilla pakkasilla metsän suojissa. Näin muistelen muinakin talvena olleen, joten odotellaan sään lauhtumista. On niin kivä ihastella ja seurata lintuja, lapsetkin tykkää siitä puuhasta. Viime vuonna kävi melkoinen vilinä ruokapaikalla.

    VastaaPoista
  2. No valitettavasti en ole kyllä nähnyt yhden yhtä lintua siellä ruokailemassa! Pöh! Mutta enpä minä ole siellä ikkunassa koko aikaa kyttäämässä. Tosin ei se kakkukaan näytä yhtään syödyltä. Säilyisiköhän se tämän talven jälkeen pakkasessa ensi talveen, niin voisi yrittää uudelleen uudella sijainnilla ja kun vielä muistais laittaa ajoissa esille..
    Minustakin lintuja on kiva katsella!

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, joka ehdit ja jaksat käyttää pienen hetken ajastasi jättämällä minulle kommentin! Teollasi ilahdutat suuresti päivääni!