Jos kiinnostuit jostain tekemästäni työstä, otathan yhteyttä O.K@hotmail.fi. Tilaustöitä voit myös kysellä. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani ja tekstejäni ilman lupaani, kiitos! Blogini saat linkittää omaasi ja siitä kovasti ilahtuisinkin, jos niin teet -erityisesti jos olet lainannut ideoita blogistani! :) Ja jätäthän käynnistäsi kommentin: ne ilahduttavat päivääni suuresti!



lauantai 1. toukokuuta 2010

Halinallekerho 1

Postilaatikkoon kolahtaa joskus sellainen nivaska kuin Kuponkiuutiset tai joku vastaavan niminen. Siitä sain seuraavan ideani. Siinä mainostettiin Nallekerhoa, joka on eskaritehtävälehti lapsille. Minusta se oli aika kallis, ja ajattelin että sellaisenhan tekisi itsekin. Pienenä teimme kaksoissiskoni kanssa toisillemme monenlaisia lehtiä. Niitä oli hurjan hauska tehdä ja saada.

Tuumasta toimeen. Minun lehden nimeksi tuli Halinallekerho, koska tykkään kovasti halinalleista. Lähetin lehden kummitytölleni. En tiedä, miten usein aion lehden tehdä. Ensin ajattelin, että kerran kuukaudessa, mutta se taitaa olla vähän liikaa. Aika taitaa olla siihen vähän liian rajallinen. Katsotaan nyt. Aika näyttää. Jos nyt ensi alkuun muutaman kerran vuodessa edes.


Lehdessäni tehtävät eivät ole eskareille tarkoitettuja, koska kummityttöni täyttää vasta 4 vuotta. Mutta aina sen mukaisia tehtäviä liitän lehteen, mikä hänen kehitys- ja ikätasonsa on.

Joka lehdessä tutustutaan halinalleihin. Liitän lehden mukaan aina uuden paperisen halinallen, jonka olen piirtänyt ja laminoinut. Ja tietysti niitä asioita, jotka kuuluvat Halimaahan, kuten pilviä, sateenkaaria, sydänpuita, taloja jne. Halinalleilla voi leikkiä vähän kuin paperinukeilla. Ne voi laittaa vaikka sinitarralla kaapin oveen. Tässä ensimmäisessä lehdessä mukana tulee Ilonalle ja mutrunalle ja useita pilviä. Nallet olen värittänyt puuväreillä ja pilvet maalannut vesiväreillä.

Pahoittelut, kun kuva on nurinpäin. Kone ei jostain syystä suostunut kääntämään sitä oikeinpäin, vaikka muut kuvat käänsikin..


Jokaisen lehden mukana on monenlaisia tehtäviä. Tässä ensimmäisessä lehdessä on esim. väritystehtäviä. Lisäksi liitän mukaan aina askarteluliitteen. Tosin tässä ekassa lehdessä sen tilalla on 6 kpl valmiita naamareita Vappua ajatellen. Seuraavasta lehdestä lähtien alkaa vasta tuo askarteluosio. Jokaisessa lehdessä on myös satuosio ja joskus jotain muutakin puuhattavaa, kuten elokuva tai musiikkia. Tällä kertaa sujautin mukaan Halinallet 2 DVD:n.
Koko paketti toimitettiin perille tuossa suuressa kirjekuoressa. Pienessä kuoressa majailevat halinallet.

Halinalleilla on jokaisella erikoistaito ja sen takia liitin lehteen kotitehtävän, jossa pyydetään miettimään joku erikoistaito, jota Lotta haluaa harjoitella. Ja tietysti minä haluan kuulla, miten tehtävän teko sujuu. Kun taito onnistuu hyvin, lähetän Lotalle jotain kivaa.

Väritystehtäviä lehdessä on ehkä eniten. Ensimmäisenä piirtämäni kuvat Ilo- ja Mutrunallesta. Yhdessä tehtävässä kysytään Lotan vauva-ajasta. Sieltä löytyy myös ihmisen kehonosien sekä eläinten ja niiden poikasten nimeämistä, ihmisen piirtämistä, erilaisia käsitteitä (lyhyt-pitkä, iso-pieni, vähän-paljon, lämmin-kylmä, leveä-kapea, paksu-ohut, painava-kevyt) ja muotoja. Satuliitteessä on lyhyt satu ja siihen liittyy tehtävä piirtää kuva sadusta. Tilaa on myös oma keksimän sadun taltioimiselle. Sitten tutustutaan väreihin ja numeroon 1. Vielä seuraavanlaisia tehtäviä: kulje kynällä, yhdistä pisteet viivalla, mikä ei kuulu joukkoon, etsi parit, piirrä samanlaiseksi, etsi kuvasta, etsi samanlainen, seuraa reittiä, jatka. Sivuja on yhteensä 54. Lehden olen sitonut yhteen virkkaamallani langalla. Kuoreen laitan vielä tarroja, joissa lukee Avaa heti. Ne otin jostain minulle tulleesta mainoksesta.

Odotan mielenkiinnolla, mitä muruseni tykkää lehdestä!

"Onnea on näiden onnellisten asioiden kirjoittelu."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos sinulle, joka ehdit ja jaksat käyttää pienen hetken ajastasi jättämällä minulle kommentin! Teollasi ilahdutat suuresti päivääni!