Jos kiinnostuit jostain tekemästäni työstä, otathan yhteyttä O.K@hotmail.fi. Tilaustöitä voit myös kysellä. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani ja tekstejäni ilman lupaani, kiitos! Blogini saat linkittää omaasi ja siitä kovasti ilahtuisinkin, jos niin teet -erityisesti jos olet lainannut ideoita blogistani! :) Ja jätäthän käynnistäsi kommentin: ne ilahduttavat päivääni suuresti!



torstai 9. kesäkuuta 2011

Pyjaman kortit samoista materiaaleista 4/4


Tässä tämän ringin viimeiset matskut. Settiin kuului kukkapaperi, kohokuvioitu kukkapaperi, valkoista ohutta pakkauspaperia, kaksi perhosta ja kultaista nauhaa.


Kortin tein jo samana päivänä kun matskut sain. Tykkäsin kyllä kaikista. Kukkapaperin laitoin oman korttipohjani päälle. Se oli niin nätti, että halusin, ettei se kokonaan peity kaiken alle, niin päädyin sitten leikkaamaan kohokuvioidusta paperista tuollaiset suikaleet. Niiden yhdet kulmat rei'itin kulmaleikkurilla -tosin yksi kulma epäonnistui, kun leikkuri leikkasi vain toisen puolen, niin jouduin saksimaan sitä edes vähän toisten kulmien kanssa samannäköiseksi.

Pakkauspaperi oli todella mielenkiintoinen. Tykkään kovasti kierrättää, kuten on varmaan tullut jo selväksi. Paperi oli muutenkin mukava läpinäkyvyytensä takia. Sitä päädyin laittamaan revityn suikaleen keskelle korttia, perhosten alle. Se ei tässä kuvassa näy kovin selvästi.
Perhoset töpöttelin violetilla leimasinmusteella. Kultaisen nauhan teippasin keskelle korttia läpi koko kortin mitan. Tarkoitus oli tehdä ylijääneestä nauhasta kolme rusettia, mutta olin idiootti, kun kuvittelin nauhan riittävän. Pätkistä tuli aivan liian lyhyet. Yhden rusetin sain tehtyä, mutta kaksi muuta epäonnistui. Niinpä korttiin tuli sitten vain yksi rusetti perhosten väliin. Toiset kaksi rusettia olin kaavaillut kohokuvioitujen papereiden ja nauhan päälle.


Tässä vielä lähikuvaa siitä pakkauspaperista. Ehkä vähän paremmin erottuu tässä kuvassa.


Tässä kuva tekstisivulta. Pala ylijäänyttä kukkapaperia, jonka päällä saamani stanssattu paperi tekstiä varten. Senkin sävytin töpöttelemällä violetilla leimasinmusteella. Tällä tavalla en ole aiemmin kortin sisäpuolta koristellut (niin että koko juttu ryhmittyy yhteen kulmaan), mutta minun mielestä näyttää tosi kivalta. Mitäpä olet mieltä?

 Takapuoli sai toisen ylijäämä-kukkapaperin koristeekseen. Tykkään kovasti kun saan tällä tavalla heti käyttöön ne jämäpaperit tai ainakin suuren osan niistä eikä ne jää kaappiin lojumaan. Kortin joka sivusta tulee lisäksi ihanan yhtenäinen. Koristeletko sinä korttiesi sisä- ja takapuolia?


 Ensin ajattelin, että ylijääneestä kohokuvioidusta paperista saisi vielä kauniin toisen kortin, mutta sitten päädyin kuitenkin teippaamaan sen kirjekuoreen koristeeksi, niin on sitten koko setti kirjekuorta myöten yhtenäinen.

P.S. Tänään olen ottanut ensimmäistä kertaa käyttöön kuvien signeerauksen, mikä on pitkään jo ollut tarkoituksena: Handmade by OK www.outinonnenkipinoita.blogspot.com/. Ensi kerralla täytynee vaan kirjoittaa isommalla fontilla.
Lisäksi kun aikaisemmin kyselin, että onko kuvia mukavampi katsella mustalla vai valkoisella pohjalla, niin olen nyt päätynyt itseäni tyydyttävään ratkaisuun. En nimittäin osannut itse kallistua kummankaan ratkaisun kannalle, niin nyt kuvaankin työni askartelualustan päällä, koska siinä näkyy samalla mittaruudukko, jonka takia voit nopeasti nähdä, minkä kokoinen kortti tmv. on. Yksi ruutu on siis 1 cm x 1 cm. Kätevää. Näin minun ei tarvitse laittaa viivotinta kuvaan tai kolikkoa tai muuta vastaavaa, kun se meinaa muutenkin aina unohtua. Tavan korteissahan sillä nyt ei niin väliä olisikaan, mutta esim. niissä aiemmin tekemissäni paperikengissä olisi varmaan ihan kiva tietää, minkä kokoiset ne ovat.

Tässä muiden rinkiläisten kortit:

 Katja


Sari


Kiitos,
että kävit lukemassa höpinöitäni!
Olisi todella mukava,
jos vielä jaksaisit ilahduttaa minua kommentilla,
kiitos!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos sinulle, joka ehdit ja jaksat käyttää pienen hetken ajastasi jättämällä minulle kommentin! Teollasi ilahdutat suuresti päivääni!