Jos kiinnostuit jostain tekemästäni työstä, otathan yhteyttä O.K@hotmail.fi. Tilaustöitä voit myös kysellä. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani ja tekstejäni ilman lupaani, kiitos! Blogini saat linkittää omaasi ja siitä kovasti ilahtuisinkin, jos niin teet -erityisesti jos olet lainannut ideoita blogistani! :) Ja jätäthän käynnistäsi kommentin: ne ilahduttavat päivääni suuresti!



torstai 21. tammikuuta 2010

Piirtäminen

Olen aina nauttinut todella paljon piirtämisestä, vaikka taidot riittävät vain malli vieressä piirtämiseen. Jos omasta päästä piirrän, tulee vain tikku-ukkoja ja kukkia yms. Tähän liitän kokoelman niistä piirrustuksista, mistä olen itse eniten tykännyt. Piirrustuksille minulla on oma kansio, jossa säilytän niitä muovikalvon sisällä kutakin. Piirustukset eivät näy kovin selkeästi kuvissa, kun en jaksanut poistaa muovikalvoja ennen kuvaamista.  Lisäksi A4 -kokoa isommille töille minulle on sellainen portfoliosalkku. Lapsuuden piirrustuksien lisäksi olen säilyttänyt kaikki piirustukset 1996 vuodesta eteenpäin.

































Töissä olen käyttänyt puuvärejä, vesiliukoisia puuvärejä, erilaisia lyijykyniä, hiiltä, vesivärejä, vahaliituja ja tuo yksi työhän ei ole tehty ensinkään piirtämällä, mutta en nyt muista sen tekniikan nimeä.

Maalaamistakin olen kokeillut (akvarelli- ja öljyväreillä), mutta se on minulle vielä haasteellisempaa.

Tuota en ymmärrä, miksi tämä ohjelma laittaa jotkut kuvat nurinperin, vaikka ne ovat oikeinpäin minulla siinä tiedostossa, mistä ne lataan. Jos joku osaa siihen vinkkiä antaa, niin otetaan vastaan!

"Onnea on rauhallinen musiikki."

1 kommentti:

Kiitos sinulle, joka ehdit ja jaksat käyttää pienen hetken ajastasi jättämällä minulle kommentin! Teollasi ilahdutat suuresti päivääni!