Jos kiinnostuit jostain tekemästäni työstä, otathan yhteyttä O.K@hotmail.fi. Tilaustöitä voit myös kysellä. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani ja tekstejäni ilman lupaani, kiitos! Blogini saat linkittää omaasi ja siitä kovasti ilahtuisinkin, jos niin teet -erityisesti jos olet lainannut ideoita blogistani! :) Ja jätäthän käynnistäsi kommentin: ne ilahduttavat päivääni suuresti!



sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Voi, miten herkullista, vaikka onkin tehty siitä, mitä jääkaapista sattui löytymään



Meidän teki mieheni kanssa molempien mieli jotain hyvää, mutta kotona ei ollut oikein jemmassa mitään. Niinpä Timo keksi hurjan hyvän herkun vähän aikaa kaappeja kaiveltuaan. Pakkasesta siis pullaa, pullan päälle jääkaapista kermavaahtoa (sellainen metallipurkki, mikä säilyy pitkään ja siitä saa suoraan pursotettua valmista kermavaahtoa) ja päälle Marianne -rouhetta (rouhittuja piparminttusuklaakaramelleja jälkiruokiin ja leivonnaisiin). Todella vaivatonta! Nam!

"Onnea on jonkun työn/tehtävän valmiiksi saaminen."

lauantai 30. tammikuuta 2010

Kolmen ruokalajin illallinen

Joskus menneinä vuosina, kun kaksoissiskonikin asui Jyväskylässä, otimme tavaksi tehdä toisillemme ruokaa. En oikein muista enää, oliko se joka viikonloppu, joka toinen vai kerran kuukaudessa. Tuntuisi ettei ihan niin harvoin kuitenkaan. Olisikohan mies ollut silloin rauhanturvahommissa, niin aikaa oli ja seura kelpasi. Ja kelpasi toki muulloinkin..

Aina vuorotellen toinen teki molemmille siis alkupalan, pääruoan ja jälkiruoan. Tein aina jotain uusia ruokia reseptikirjoista, joita en ollut ennen kokeillut. Se oli tosi mukavaa. Monesti tein itse myös leipää. Sitten tuli toinen kylään syömään. Oli mukavaa kuulla, oliko ruoka onnistunutta vai ei. Ja oli mukavaa laittaa toiselle ruokaa.

Muistan erään kerran, kun menin siskolleni syömään, oli alkupalana vitamiinitabletti! Se oli opiskelijabudjetilla tehty alkupala... -lämmöllä ja suurella sydämellä asetettu lautaselle. Vai liekkö viitseliäisyys ollut kylässä jossain muualla silloin. Kyllä nauratti. Taisinpa itsekin varastaa tuon reseptin kerran siskoltani ja tarjota samaa alkupalaa hänelle..

En muista, mihin tämä tapa lopahti.. Siskoni muutti sitten jossain vaiheessa eri kaupunkiin, mutta sitä en muista, oliko se syynä, vai loppuiko innostus jo aiemmin.

Nyt olen huomannut katselevani entistä enemmän kokkausohjelmia ja tekisi kovasti mieleni kokeilla kaikkea uutta. Tällainen innostus nostaa päätään aina silloin tällöin. Reseptikirjojahan minulla on läjäpäin, kun vaan olisi enemmän aikaa. En tykkää kokkailla kiireessä. Mutta siis sekä kokkailu että leivonta kiinnostaa. Äsken kertomani käytäntö olisi kyllä kiva herättää taas henkiin (tosin ei onnistu siskoni kanssa, kun hän asuu Kiinassa), mutta ehkäpä odottelen ensin aikoja, jolloin ei koko aika joku roiku joko jalassa tai tississä kiinni.. ;)

"Onnea on kirjeiden kirjoittaminen."

perjantai 29. tammikuuta 2010

Uusiokäyttö

Minusta on hauskaa puuhaa yrittää keksiä jollekin tavaralle tai sen osalle, mille minulla ei ole enää käyttöä, jokin uusi käyttötarkoitus. Tämä tapa on peruja äidiltäni. Totuin lapsena siihen, kun äitini ja tätini keksivät monesti yhdessä esim. jollekin vaatteelle uuden käyttötarkoituksen. Jos oli kyse mekosta, josta en enää pitänyt tai joka ei enää sopinut minulle, tehtiin siitä pusero jne. Vaatteiden muokkaamisessa minulla tosin ei ole itselläni mitään kokemusta. Villasukat osaan parsia ja napit laittaa paikalleen, mutta siihenpä se melkein jääkin. Ompelukone minulla on, mutta en ole koskaan käyttänyt sitä... Olisi kyllä ihana oppia tekemään kaikenlaista tuollaista käsityötä.

Nykyäänhän puhutaan kovasti ekologisuudesta, mutta ennen vanhaan oli varmasti etupäässä kyse vain säästämisestä ja ylipäätään siitä ajatusmaailmasta, ettei mitään heitetä hukkaan. Minulle uusiokäytöstä tulee hyvä mieli, kun saa olla luova. Mutta toki on lisäksi myös mukavaa olla ympäristöystävällinen. Tietysti aina ei keksi, mihin tavaraa voisi käyttää uudelleen ja silloin se menee roskiin. Tai sitten joku tavara, mikä näyttää potentiaaliselta, mutta ei tuo juuri sillä hetkellä mieleeni mitään ideoita, saa mennä varaston hyllylle odottamaan.

Esimerkiksi nyt viime viikolla ostimme uuden vaipanvaihtoalustan, kun edellinen oli niin repeytynyt. Ei tullut mieleenkään, että olisin heittänyt alustan sen kummempaa ajattelematta roskiin. Niinpä leikkasin muovisesta alustasta kauniit ankan ja kukkien kuvat pois. Aion tehdä niistä myöhemmin postikortteja.

Minullahan on haitarikansio tällaisille korttimateriaaleille. Siellä on omat väliköt esim. kukille ja eläimille. Kansion lisäksi minulla on kyllä todella kattava määrä kaikenlaisia askartelumateriaaleja valmiina odottamassa korttien ym. tekoa. Tälläinen haitarikansio minulla on myös valmiille korteille (tai siis kolme haitarikansiota). Siellä on omat välikkönsä joulu-, syntymäpäivä-, ystävänpäivä-, isänpäivä- ja äitienpäiväkorteille ja monille muille. Kylläpä löytyy helposti kortti joka tilanteeseen eikä tarvitse plärätä kaikkia kortteja läpi. Siinä menisi nimittäin aikaa, koska kortteja on todella paljon.

Joka tapauksessa alustan pehmusteosat otin irti. Osasta paloista äitini tekee ehkä tyynyjä (ei siis nukkumiseen tarkoitettuja). Loput muovista meni roskiin.

Korttien tekeminen on minun lempipuuhaa. Siinä käytän monesti mitä kummallisimpia juttuja. Esimerkiksi vanhoja korviksia ja koruja. Myös tuohi, pitsi, napit, kankaat, nauhat, puupalat, simpukat ja monet muut saavat uuden elämän kortteina. Niistä korteista tuli mun mielestä tosi hauskan näköisiä. Lähes kaiken pikku tilpehöörin voi hyödyntää korttien tekemiseen.

Muutama pahvilaatikko minua odottaa tuolla varastossa. Kaksi laatikkoa on varattu käsinukketeatterin esityslavaksi (toinen ihan tavallinen esirippulava ja toinen ehkä linna) ja kolmannesta jättisuuresta laatikosta haluaisin tehdä lapsille joko television, jonka sisään voisi mennä esittämään vaikka uutisten lukijaa tai sitten kioskikojun. Kun vain jossain välissä ehtisi..

Joskus myöhemmin ehkä laitan tänne kuvia niistä jutuista, mitkä ovat menneet uusiokäyttöön.

"Onnea on kirjeiden saaminen."

torstai 28. tammikuuta 2010

Tuohesta uunin "sytyketaidetta"



Olen tainnut jo monta kertaa näissä teksteissäni mainita äitini. Hän on kova näpertämään kaikenlaista ja monesti näperrämme yhdessä. Käymme jatkuvasti keskustelua uusista ideoista, joista olemme lukeneet tai mitä olemme kokeilleet. Niinpä saatan jotain äitinikin tuotoksia lisäillä tänne omaan blogiini.

Tässä yksi esimerkki. Äitini pyöritteli tuohesta tällaisen kiepin ja toi sen meille tullessaan tuomisiksi. Hän oli ajatellut tuohen ihan saunan uuniin sytykkeeksi, mutta minusta se oli niin hieno, että olisi kelvannut vaikka ovikranssiksi. Yksinkertainen on kaunista.

"Onnea on koirien silittely ja leikkiminen niiden kanssa."


keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Pesukone hoitaa huovutuksen



Kun ostimme nykyisen kotimme, oli äitini suurena apuna tekemässä muuttoa ja siivoamassa. Itse olin raskaana enkä kyennyt kovinkaan tehokkaaseen työskentelyyn. Kiitokseksi tästä avusta tein äidilleni tällaisen korusetin. Siihen kuului korvakorut, kaulakoru, rannerengas sekä avaimenperä ja jääkaappimagneetti.

Työn tekeminen oli helppoa. Ei tarvinnut kuin kierittää huopuvasta villalangasta pieniä palloja kerälle. Tosin vielä helpompaa tekeminen olisi ollut, jos olisin tehnyt ne jonain muuna ajankohtana kuin kesähelteellä raskaana turvonneilla nakkisormilla. Sormet puutuivat aika helposti sen takia. Langan pään piilotin pallon sisään virkkuukoukulla. Sen jälkeen leikkasin sukkahoususta paloja ja käärin jokaisen pallon yksitellen sukkahousun palan sisään, ettei ne huovu toisiinsa kiinni vahingossakaan. Nämä nyytit laitoin vielä pesupussiin. Asteita oli 60. Ja pesukoneen pyöriessä pallot huopuivat itsestään. Muutakin pyykkiä koneessa oli samaan aikaan.

Kun kone oli pyörinyt ja pallot kuivaneet, tein korut valmiiksi. Minulla sattui jo entuudestaan olemaan korujen tekomateriaalia eli niitä pieniä osia, millä korvis saadaan korvaan kiinni ja korun päät kiinni toisiinsa (millä nimellä näitä osia kutsutaan?!), avaimenperärenkaita ja korulankaa. Myös helmiä käytin koristeena.

"Onnea on jonkun esineen katselu ja sen tuomat muistot."



tiistai 26. tammikuuta 2010

Yksi maailman parhaista herkuista: mustikkarahka





Lapsena syötiin kotona aina silloin tällöin mustikkarahkaa, mistä tykkäsin ihan älyttömästi ja tykkään edelleen. Mittasuhteet varmaan vähän vaihtelee maun mukaan. Itse laitoin eilen kaksi purkkia kermaa ja kaksi purkkia rahkaa ja vähän sokeria ja paljon mustikoita. Mut joskus oon kyl tehnyt myös niin, että kaks purkkia rahkaa ja yks purkki kermaa.  Muutkin marjat tietty käy, mutta musta mustikat on tässä ihan ehdoton must!

Tekemisen vaiheet on niin yksinkertaiset, etten tähän niitä aio edes kirjoittaa. Saa kysyä, jos on jotenkin ihmeellisesti rahkan tekeminen jäänyt pimentoon... Ja huomioittehan tuon mustikkaisen sydämentekeleen, jonka yritin tuohon keskelle rahkaa sommitella... ;)

Maitorahka on muuten oikein hyvää myös sekoitettuna esim. kiisseliin. Eikä hedelmien lisäys myöskään pahenna makua..

"Onnea on kynttilöiden lämpö, valo ja tunnelmallisuus."


maanantai 25. tammikuuta 2010

Kiitoskirjeet työkavereille

Olin eräässä päiväkodissa töissä, jossa tykkäsin olla tosi paljon. Minulla on ollut tapana jättää joulun alla ja keväälläkin toimintakauden päätyttyä jokin pieni yllätys työkavereiden lokeron oveen. Esim. jouluna joku jouluinen koriste tai suklaa joulukortin kera. Tuona jouluna päätin kirjoittaa jokaiselle oman työtiimini jäsenelle kiitoskirjeen.

Kirjeeseen kirjoitin asioita, mitkä minun mielestäni olivat kyseisen henkilön positiivisia piirteitä, millaisia asioita hänessä arvostin ja mitä häneltä olin oppinut. Näitä asioita ei tarvinnut kovinkaan kauan pohtia ja kirjeiden kirjoittaminen oli yllättävän helppoa. Siitä tuli myös todella mukava mieli. Kovasti sain myös kiitosta kirjeistä. Kirjeiden saajillekin tuli kaikesta päätellen hyvä mieli. Positiivista palautetta pitäisi ehdottomasi viljellä enemmän!

Idean tähän sain siitä, kun äitini kirjoitti eläkkeelle jäädessään kaikille työkavereilleen samaan tapaan kirjeet. Hän tosin kirjoitti koko työyhteisölle, joten kirjoitettavaa oli paljon, niinpä kirjeet eivät olleet älyttömän pitkiä. Minulla oli muutama kirje kirjoitettavana ja koska kirjoitinpa minä mitä tahansa, siitä syntyy aina romaani, tuli näistä kirjeistäkin aika pitkiä.

Myös hyvä ystäväni on muistaakseni toteuttanut samantapaisen projektin.

"Onnea on juuri suuhun pistetyn purkan maku ja sen pureskelu."
(Pätee toki mihin tahansa herkkuun)

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Unipäiväkirja

Unipäiväkirjaa olen pitänyt vuodesta 2003 alkaen, mutta sitä olen aika laiskasti kirjoittanut. Kun aloitin kirjoittamaan sitä, en ikinä muistanut aamulla, olenko edes nähnyt unia. Mutta sitten kun vaan sitkeästi yritin miettiä, millaisia unia olen nähnyt, niin rupesinkin muistamaan. Yleensä siis yksi tai kaksi unta yössä muistin.

Nyt en ole pitkään aikaan taas kirjoittanut. Pitäisiköhän ottaa taas tavaksi.

Unia en ole yrittänyt sen kummemmin tulkita, mutta monesti olen huomannut, että uniin liittyy päivän tapahtumia. Omia unia on tosi hauska lukea jälkikäteen. Niissä kun ei tunnu olevan päätä eikä häntää.

Tässä yksi esimerkki unestani: "Joku hullu psykopaatti jahtasi minua. Aseena hänellä oli hiustenkuivaaja, joka näytti pieneltä lattialla vedettävältä imurilta. Hänellä oli oma poikansa mukana ja hän usein pakotti minut lapsuudenkotini pihalle siksi aikaa, kun hänen poikansa leikkii."

Olen toisinaan myös puhunut unissani, erityisesti sellaisena aikana, kun tein paljon yötöitä. Tässä yksi esimerkki siitä: Osoitan miestäni ja sanon hänelle: "Sinulla on kukkia tuossa."

Tai kävelen unissani: "Näin monena yönä tumman hahmon kurkistavan meidän makuuhuoneeseen nukkuessamme. Minä huomasin sen ja totesin, että meillä on murtovaras. Mieheni nukkui. Ihme kyllä, en herättänyt häntä, vaan lähdin miehen perään. Hiljaa hiipimällä seurasin hahmoa ja kurkistin jokaiseen huoneeseen vain huomatakseni, että hahmo vilahtikin jo seuraavaan huoneeseen. Kun huomaan hänen menevän keittiöön, lähden eteisen käytävää pitkin kulkemaan keittiötä kohti. Eteisessä kuitenkin havahdun ja herään ja näen itseni isosta seinäpeilistä. Minua rupeaa naurattamaan, kun tajuan, että hiivin taas unissani. Näytän aivan kyyryssä hiippailevalta tontulta."

"Onnea on jälleennäkeminen."

lauantai 23. tammikuuta 2010

Nyt on kyse siivoamisesta, joka siis ei ole lempipuuhaani

Juu, tulipa vaan mieleeni, että jospa tällä kertaa kyselisinkin ihmisiltä ideoita ja vinkkejä siihen, miten siivoamisesta saisi mielipuuhaa? Sellaista, että sitä olisi kiva tehdä ja olisi hyvä mieli jo tehdessä?

Olen äitini kanssa tästä puhunut. Hänellä on minun mielestä se taito. Hän tykkää siivota, koska sitten on ihanaa, kun on siistiä. Kyllä minäkin tykkään tosi paljon siitä, että siivoamisen jälkeen on siistiä, mutta en ole päässyt vielä niin pitkälle, että osaisin nauttia siitä siivoamis -osuudesta. Äitini on osannut jotenkin ihmeellisesti ottaa sellaisen asenteen, että myös se tekeminen on mukavaa. Suurin osa asioistahan on asenteesta juuri kiinni. Mitenkähän saisi itsensä psyykattua tällaiseen tilaan?!

Minä itse opettelen kovasti sellaista asiaa edelleen, mitä olen opetellut koko elämäni eli laittamaan kaikki tavarat omille paikoilleen käytön jälkeen. Sellainen siisteys on minulle tärkeää, että pöydillä ei olisi mitään ylimääräistä näkyvillä. Mutta silti toisinaan kaaoksen poikasta on havaittavissa... Pölypalleroiset ei minua niinkään häiritse, vaikkakin haluan, että kotona olisi siistiä ja puhdasta senkin osalta. Ja tulee sitä viikkosiivous tehtyä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta aina.

Yksi idea, mikä tätä urakkaa helpottaa on ainakin robotti-imuri. Sain sellaisen tädiltäni lahjaksi. On tosi mukava kun on näitä avustavia koneita. Jotenkin ihan huvittaa, kun talossa pyörii astianpesukone, pyykkikone ja robotti-imuri mittailee lattioita. Kaikki tekee työtä samaan aikaan. Ihanaa, miten helpottavaa.

Robotti-imurit ei välttämättä ole kaikki kalliita. Hyvin halpojakin versioita on myytävänä. Ne eivät ole tietenkään kummoisen näköisiä, mutta hoitavat mukavasti asiansa.

Mutta nyt niitä ideoita ja ajatuksia, kiitos!

"Onnea on vanhempien yllättäminen kahvitarjoilulla."
 (Tämän olen kirjoittanut silloin, kun asuin vielä kotona)

perjantai 22. tammikuuta 2010

Lapsen ensimmäiset 12 kuukautta




Ostin kummitytölleni joskus aikaisemmin Suomalaisesta kirjakaupasta valokuvakehyksen, johon saa lapsen ensimmäisen vuoden joka kuukaudelta yhden kuvan sekä keskelle vielä yhden ison kuvan. Minusta tämä oli aivan ihana idea. On hauska nähdä, miten lapsen kasvonpiirteet muuttuvat ajan kuluessa.

Idean sain siitä, kun näin mieheni isän avovaimon valokuvissa sellaisen. Tulin kysyneeksi, mistähän tuollaisia saa. Merja oli ostanut sellaisen ristiäislahjaksi kummitytölleen. Ensimmäisen kerran kävin Varkaudessa kyselemässä Suomalaisesta, onko heillä sitä. No, ei ollut. Olisi pitänyt tilata ja ostaa 6 kappaleen setti. Sitten Jyväskylään tultuani kävin taas kysymässä ja niinpä sattuikin, että kehyksiä oli juuri kaksi kappaletta enää jäljellä ja vieläpä puoleen hintaan alennuksessa. Jopas minä ilahduin! Ostin samalla kummitytölleni ja omalle tulevalle lapselleni.

Kummityttö on saanut tuon kehyksen jo aika päivää sitten, mutta oman lapsen kehys on vielä hieman vaiheessa. Valokuvien etsiminen kehykseen oman lapsen kohdalla on sinänsä helppoa, kun olen ensimmäisen vuoden ajalta valokuvat tallentanut kuukausittaisiin kansioihin.

Uutta perheenlisäystä odotellessa minua harmitti tosi paljon, ettei minulla ollut vielä yhtä ylimääräistä kehystä. Kyseisiä kehyksiä ei ollut näkynyt missään kaupoissa pitkään aikaan. Mutta tällä viikolla kun kävin Suomalaisen alennukset tonkimassa, huomasinkin että kehys oli jälleen myynnissä. Tällä kertaa ei alennuksessa, mutta onni oli kuitenkin myötä, että ylipäätään löysin. Ja taas iloinen mieli..

"Onnea on koiran iloinen tervehdys kotiin tullessa."

torstai 21. tammikuuta 2010

Piirtäminen

Olen aina nauttinut todella paljon piirtämisestä, vaikka taidot riittävät vain malli vieressä piirtämiseen. Jos omasta päästä piirrän, tulee vain tikku-ukkoja ja kukkia yms. Tähän liitän kokoelman niistä piirrustuksista, mistä olen itse eniten tykännyt. Piirrustuksille minulla on oma kansio, jossa säilytän niitä muovikalvon sisällä kutakin. Piirustukset eivät näy kovin selkeästi kuvissa, kun en jaksanut poistaa muovikalvoja ennen kuvaamista.  Lisäksi A4 -kokoa isommille töille minulle on sellainen portfoliosalkku. Lapsuuden piirrustuksien lisäksi olen säilyttänyt kaikki piirustukset 1996 vuodesta eteenpäin.

































Töissä olen käyttänyt puuvärejä, vesiliukoisia puuvärejä, erilaisia lyijykyniä, hiiltä, vesivärejä, vahaliituja ja tuo yksi työhän ei ole tehty ensinkään piirtämällä, mutta en nyt muista sen tekniikan nimeä.

Maalaamistakin olen kokeillut (akvarelli- ja öljyväreillä), mutta se on minulle vielä haasteellisempaa.

Tuota en ymmärrä, miksi tämä ohjelma laittaa jotkut kuvat nurinperin, vaikka ne ovat oikeinpäin minulla siinä tiedostossa, mistä ne lataan. Jos joku osaa siihen vinkkiä antaa, niin otetaan vastaan!

"Onnea on rauhallinen musiikki."

Runojoulukalenteri

Jouluksi 2008 tein äidilleni ja hyvälle ystävälleni joulukalenterin, jossa luukkuina oli rullalle käärityt paperilaput ja niissä jouluiset runot. Ajattelin, että päivittäin jouluisia runoja lukemalla tulisi hyvin joulumieltä ja ajatukset suuntautuisivat joulun odotukseen. Runot olivat kiinnitetty yhteen punottuun lankaan, jonka sai vaikka ilmoitustaululle tai seinälle roikkumaan.

Palaute kalenterista oli kovin myönteistä. Tarkoitus oli tehdä seuraavaksikin jouluksi samanlaiset kalenterit, mutta vaan uusilla joulurunoilla, mutta en sitten saanut aikaiseksi. Ehkä ensi jouluksi... Kuka tietää.

"Onnea on silmien kiinni pistäminen väsyneenä."

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Pääsiäisyllätyksiä pikku noidille yms.











En ole koskaan nähnyt kovinkaan kummoista vaivaa pääsiäisnoitien kulkemista ajatellen, hyvä kun olen muistanut ylipäätään mitään hommata varalle. Viime vuonna kuitenkin innostuin tekemään tuollaisia pikku nyyttejä.

Popcornit tuli mieleen siitä, kun itse lapsena kiertelin noitana ja sain ala-asteen luokanopettajaltamme joka vuosi popcorneja. Niitä sai ottaa itse ämpäristä. Minusta oli hurjan kiva saada popcorneja. Vaihtelu virkistää sen kaiken makean keskellä. Niinpä päätin itsekin tehdä samoin. Laitoin popparit vaan tuollaisiin pusseihin.

Lisäksi pussitin minisuklaamunia. Molempia pusseja sai halutessaan ottaa yhden. Pussit olivat minulla tuollaisessa korissa, mistä niitä tarjoilin. Minulle tuli hyvä mieli; toivottavasti saajatkin ilahtuivat..

Kerran saimme muuten lapsena noidan palkaksi oikean kananmunan. Yritimme siskoni kanssa selittää mummolle, mitä yleensä ihmiset antavat, mutta hän tuntui ymmärtävän pääsiäismunan hieman väärin..

Ja eräs nainen uhkasi soittaa poliisit, kun tulimme heidän pihaan.. Se oli aika pelottavaa. Yritimme selittää asiaamme, mutta ei hän halunnut kuunnella, vauhkosi vaan.. Ihmeellistä porukkaa. Rauhallinen: "Kiitos ei" olisi riittänyt.

Viime vuonna lähetin myös pienen pääsiäisyllätyksen postitse kummitytölleni. Se koostui sellaisesta aika isosta koristepääsiäismunasta, jonka sai kahtia. Sisälle laitoin jonkun Nalle Puh terottimen, jonka päässä oli peli (kun en Tiimarista mitään muuta keksinyt, mikä munan sisään olisi mahtunut) ja lisäksi niitä minisuklaamunia niin, että koko pääsiäismuna oli täynnä tavaraa.

Myös nimipäiväyllätyksen lähetin viime vuonna tälle samaiselle tytteliinille. Meidän lapsuudessa ei nimipäiviä  juhlittu lahjoin eikä minun mielestä siihen kuulukaan lahjojen anto, mutta halusin jollain pienellä asialla muistaa häntä kuitenkin. Niinpä laitoin kortin lisäksi kirjeeseen sellaisen vetoketjuun kiinnitettävän muovisen tytön, jossa luki myös kummityttöni nimi. Erottavat päiväkodissa, kenen takista on kyse.. -jos ei muuta.

Ja koska unohdin edelliseen tekstiin lisätä onnellisuuksia, niin tähän tulee kaksi:

"Onnea on hassut äänenpainot ja kuumeessa hourailu."

Kuumeessahan ei sinänsä mitään ihanaa ole, mutta kuumeisen ihmisen käytös saattaa joskus olla huvittavaa, jos tämän asenne jaksaa pysyä positiivisena...

Kummitytön cd-vuosi

Vuonna 2009 jatkoin cd-teemalla lähettämällä kummitytölleni joka kuukausi yhden cd:n. Moniin cd:hin lisäsin samantyyliset laminoidut kortit laulujen sanoista kuin edellisvuoden joulukalenterissa. Mutta en siis läheskään kaikkiin. Lauluihin sopivan kuvan etsin netistä.

Hänestä oli mukava saada paketteja postissa.

Cd-vuosi huipentui cd-joulukalenteriin. Tein cd-tornin, jonka tuin pahvilla kahdelta sivulta ja pohjalta, että se pysyy pystyssä, vaikka siitä aukeiseekin luukkuja eli ottaa päältä aina yhden cd:n. Pahvin päällystin joulupaperilla ja sidoin koko höskän lahjanarulla. Jokainen cd oli myös laitettu jouluiseen lahjapaperiin ja päällä tarra, jossa numero viittaamaan joulukuun päivään. 

Joka päivä luukusta tuli siis uusi cd kuunneltavaksi. Ajattelin kyllä jo tehdessäni, että tässä tapauksessa liika on liikaa -sanonta voi hyvinkin toteutua ja niinhän siinä kävi. Ei 3-vuotias jaksanut keskittyä päivittäin uuden cd:n kuunteluun niin pitkällä aika välillä, vaikka se alussa tosi mukavaa olikin. Luukkuja oli kuitenkin kiva avata. Viimeisessä luukussa oli paketoidun cd:n päällä kiinnitettynä kaksi paketoitua pikkupakettia, joiden sisällä pienet rusinapaketit.

Ensimmäisten luukkujen cd:t eivät liittyneet mitenkään jouluun, mutta mitä lähemmäksi joulua tultiin, alkoi cd:t sisältää joulumusiikkia.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Maapähkinäkakku linnuille

Sain äidiltäni hauskan idean, jonka hän oli lukenut jostain lehdestä. Niinpä toteutin sen eilen saman tien kuin kuulinkin.

Minulla oli jäänyt kookosrasvaa jääkaappiin aiemmin tehdyistä suklaamurokakuista. Niinpä sain lopun rasvan käytettyä tähän eikä mennyt hukkaan. Laitoin maapähkinöitä muovipussiin ja hakkasin ne vasaralla pieniksi muruiksi. Sulatin kookosrasvan, laitoin kakkuvuokaan ja lisäsin maapähkinämurut sekaan. Sitten laitoin vuoan ulos jäähtymään. Kauaa kovettumiseen ei mennytkään, ja sain kakun linnuille tarjolle jo samana iltana. Ennen jäähtymään laittamista laitoin tietysti silmukalla olevan langan seoksen joukkoon, että saan kakun siitä roikkumaan.

Maapähkinöiden sijasta olisi voinut käyttää tietysti auringonkukan siemeniä tai lie kai kaurahiutaleitakin, mutta minä halusin maapähkinöitä, kun minulla on auringonkukan siemeniä lintulaudalla. Saavat linnut vähän vaihtelua.

Lintujen ruokailupaikka minulla on patiolla hyvin lähellä ovea, joten lintuja ei valitettavasti kauheasti siinä käy, kun Leevi-koiramme käy sen oven kautta aina takapihalla. Syynä voi toki olla myös se, että laitoin siemenet liian myöhään tarjolle. Toivottavasti linnut löytävät kakkuni.

Kyllä siinä kuitenkin välillä lintuja käy. Yksi kerta sain kuviakin otettua ikkunan läpi heidän ruokailustaan. Laitan myöhemmin niistä kuvia näytille. Siksi halusin lintulaudan juuri tuohon kohtaan, että voisin keittiön pöydän ääressä istuessani katsella lintuja. Saa nähdä, pitääkö paikkaa vaihtaa ensi talveksi.

Joka tapauksessa, kakkua oli mukava tehdä. Aikaa siihen ei mennyt juuri mitään ja silti sai tekemisen iloa itselleen. Ja linnut ruokaa.










" Onnea on nauraminen."

maanantai 18. tammikuuta 2010

Kommentteja

Niin, vielä lyhyt lisäys..

Jos tätä blogia joku lukee, niin olisin kovin ilahtunut, jos jättäisit teksteihin liittyviä kommentteja minun luettavakseni. Blogia on mukava kirjoittaa, mutta vielä mukavampi olisi, jos voisin käydä jonkinlaista vuoropuhelua ihmisten kanssa siihen liittyen.

Joten jos tekstini herättää kysymyksiä, ajatuksia, muistoja, omia kokemuksia, mielipiteitä, ideoita (esim. toisenlaisesta toteutustavasta tai miten itse olet jonkin asian tehnyt tai nähnyt tehtävän), mitä vaan, niin ole ystävällinen, ja kirjoita niistä! Minusta olisi NIIIIIIN mukava lukea niitä!

"Onnea on puutuneiden jalkojen venyttely."

Pikku-Marjan eläinlauluja

Ennen joulun aikaa vuonna 2008 ajattelin, et nyt kummityttöni on sen ikäinen (2 1/2 v.), että ymmärtää enemmän ja toivottavasti ilahtuu, jos teen hänelle joulukalenterin.

Tuumasta toteutukseen. Cd:n Pikku-Marjan eläinlauluja laulut eivät liity millään tavalla jouluun kylläkään, mutta siinä oli juuri sopivasti 24 laulua ja laulut ovat sellaisia, että uskon pikku tyttöjen niistä tykkäävän. Niinpä tein jokaisesta laulusta laulukortin. Kirjoitin kartogille laulun sanat ja toiselle puolelle skannasin, tulostin, leikkasin ja liimasin saman nimisestä kirjasesta lauluun liittyvän kuvan. Lopuksi laminoin kortin. Laminointikoneen ostin joskus vuosia sitten ja se on ollut minulla kovassa käytössä.

Jokaisen kortin laitoin pieneen raidalliseen paperipussiin, jonka päälle päivän numeron sekä nurkkaan reiän. Mukaan vielä punottu naru, jolla pussit sai yhdistettyä roikkumaan esim. seinälle. Ja tietenkin mukaan vielä cd ja ohjeet.

Joka päivä joulukalenterin luukusta tuli siis yksi laulukortti, jonka avulla vanhemmat saivat laulettua mukana ja Lotta sai katsoa kuvaa laulaessaan ja kuunnellessaan.

Lotta tykkäsi tästä joulukalenterista todella paljon. Hän kuunteli cd:tä päivittäin ja oppi nopeasti muistamaan, mikä laulu tulee minkäkin jälkeen ja mikä kuva sopii mihinkin lauluun. Ja tietysti myös sanoja.

Samanlaisen joulukalenterin tein yhteiseksi mieheni veljen lapsille sekä itselleni -tosin sen tekeminen on edelleen hieman vaiheessa... Teen monesti itsellenikin kaikenlaisia lorukortteja ja muita, koska ne ovat hyvä lisä työssäni. Ja nyt kun on lapsia, on kaikenlaista matskua valmiina.

"Onnea on oikealla mustekynällä kirjoittaminen."

Hassujen sattumusten kirja

Kyllä. Minulla on myös tuolla nimellä varustettu kirjanen. Idea siitä tuli, kun perheen kanssa monesti muistelemme hassuja tilanteita, mitä kunkin kohdalle on sattunut. Ja koska en edelleenkään luota täydellisesti muistiini, niin halusin ruveta kirjaamaan niitä ylös. Myöhemmin olen kirjannut sinne myös hauskoja sattumuksia, mitä muut tuttavani ovat kertoneet.

Noita tarinoita en ala tähän kirjoittaa, mutta maistaisiksi yksi esimerkki:

Noin 6 - 7 -vuotiaana minun isäni kääri lakun muotoisen hanhen kakan tyhjään lakupaperiin ja antoi serkulleen. Serkkupoika pureskeli "lakua" ja hitaasti ymmärsi syövänsä jotain aivan muuta kuin karkkia ja alkoi vasta sitten sylkeä sitä pihalla.

Mahtoi olla koominen näky.. Selvennykseksi kerrottakoon, että isäni kotona oli tuolloin kaksi lemmikkihanhea.

"Onnea on oman kullan ajattelu."

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Päiväkirjoja kummitytölle ja omille lapsille

Vuonna 2006 aloitin kirjoittamaan päiväkirjaa isosiskoni tytölle, joka on kummityttöni. Ensin laitoin sinne kuviakin scräppäystyyliin, mutta nyt se on muotoutunut perinteiseksi päiväkirjaksi. Tarkoitus oli kirjoittaa sinne siis kuulumiset joka kerralta, kun tapaamme, mutta monesti minun on tullut kirjoitettua sinne myös sellaisia asioita, joita olen kuullut isosiskoltani tai muilta sukulaisilta puhelimessa. Siis liittyen asioihin, mitä Lotta on tehnyt, sanonut ja kokenut.

Vuonna 2008 aloitin kirjoittamaan toista päiväkirjaa, nimittäin omaa raskauspäiväkirjaani. Siihen kokosin raskauteeni liittyviä asioita, mutta myös joka raskausviikolta tietoa sikiön kehitysvaiheista useasta eri lähteestä. Kun Veera syntyi, jatkoin kirjoittamista samaan tyyliin kuin Lotallekin. Tosin lisänä myös kehityksellisiä asioita joka kuukaudelta ja päiväkirjamerkintöjä päivittäin.

Vuonna 2009 aloitin raskauspäiväkirjan kirjoittamisen meidän uusimmalle tulokkaalle ja aion jatkaa sitä syntymän jälkeen samaan tapaan kuin edellistäkin.

Näiden päiväkirjojen takia oman päiväkirjan kirjoittaminen on ollut huomattavasti vähäisempää.. Hmm.. Minkäköhän takia?! Rutiinikseni on muodostunut kirjoittaa näihin päiväkirjoihin päivittäin aina ennen nukkumaanmenoa.

Joka tapauksessa olen tosi tyytyväinen, että olen jaksanut rustailla, koska muuten en muistaisi varmaan puoliakaan tyttöjen lapsuusaikojen yksityiskohdista.. Aion siis antaa nämä päiväkirjat lahjana heille joskus itselleen. Sitä en tiedä, kuinka kauan kirjoitan niitä. Ehkäpä siihen asti, kun pääsevät eskarista tai ripiltä tai viimeistään kun tulevat täysi-ikäiseksi.. Riippuu vähän omasta jaksamisesta. Mutta sen takaan, että lukemista tulee piisaamaan! Montakohan kirjaa ehtii kertyä siihen mennessä, kun lopetan kirjoittamisen?! Mieheni aina sanoo, että ei niitä kukaan jaksa lukea, mutta minä kyllä uskon, että tytöt ovat mielissään, kun saavat tarkkaa tietoa lapsuudestaan. Ei kellään ole niin hyvä muisti, että osaisi kertoa niin yksityiskohtaisia asioita ihan muistin varassa vaan. Minä ainakin olisin tälläisesta lahjasta tykännyt.

Onhan minulla omille lapsilleni myös ostetut lapsuusajan kirjat, joihin myös täyttelen tietoja ja valokuvia. Lisäksi heille on kansiot, joihin taltioin muistoja esim. syntymästä (polilta saatuja papereita), ristiäisistä, syntymäpäiviltä jne. Sinne laitan esim. kaikki kortit, jotka he saavat.

Omaa lapsuusajan kirjaa olen tutkiskellut ja kysellyt äidiltäni sinne täydennyksiä ja muita lapsuusajan tarinoita, mitä hän muistaa. Myös synnytystarinan.

"Onnea on kavereiden kanssa jutustelu."

lauantai 16. tammikuuta 2010

Sumun ja Usvan tarinoita

Ollessani lastentarhanopettajan sijaisena Steiner-päiväkodilla tulin keksineeksi omia pienen pieniä unisatuja. Siellä oli nimittäin tapana, ettei lapsille luettu satuja ennen päiväunia, vaan niitä kerrottiin. Niinpä aluksi tutustuin kotona yhteen satukirjaani, jossa oli todella lyhyitä satuja. Painoin sadusta pääpiirteet mieleeni ja kerroin sen sitten lapsille niin kuin sen muistin. Sitten joskus minun tuli kuitenkin kerrottua joku hassu tarina, mikä oli tapahtunut koirilleni.  Silloin minulla oli kaksi whippet-rotuista koiraa Asterix ja Leevi, mutta nykyään enää Leevi porskuttaa elämässä eteenpäin -hänkin jo kovasti ikääntynyt.

Joka tapauksessa aloin kirjoittaa näitä tarinoita itselleni muistiin. Halusin, että ne ovat jotenkin sadunhohtoisempia kuin se tilanne, missä ne oikeasti tapahtuivat tosielämässä, niinpä keksin Sumun ja Usvan tarinat. Nimet olin kuullut aikoinaan eräillä toisilla whippeteillä ja minusta ne oli somat.  Leevistä tuli Sumu, Assusta Usva, minusta Tonttumaan Orvokki-tonttu ja miehestäni Onni tonttu. Myös lapsuuteni kodin Caro koira pääsi joihinkin tarinoihin mukaan nimelllä Rekku.

Tarinat kertovat mm. Usvan tulosta tonttujen taloon ja myös Sumun tulosta tonttujen pariin,
Sumun kuplien puhaltamisesta vesikuppiinsa,
Sumun järsimisinnosta tonttujen kenkiä kohtaan -ja myös tuvan tapetteja kohtaan,
Sumun innosta nuolla jokaista kirjan sivua, kun Orvokki oli lukemassa kirjaa ja kääntäessä sivua,
Sumun ja Usvan jättisuuren kepin kannosta yhteistuumin pitkin kaupunkia (keppi pysyi hyvin tasapainossa, kun se oli yhdestä päästä Sumun ja toisesta päästä Usvan suussa),
herkkupalojen tonkimisesta nenällä ruokakupista niin että nenän päihin jäi iso kasa ruokaa,
Joulusta, Uudesta Vuodesta, ilotulituksista,
syksyn lehtien jahtaamisesta, kepinheitto leikeistä ja uimisesta, kivien syömisestä, vauvojen tutin imemisestä,
palosireeninä huutamisesta kesken unien, nuotiosta leijuvan "hiilen" haistamisesta, väsyneenä punaiseksi muuttumisesta, korkealle hyppäämisestä, peräkanaa juoksemisesta, oravien ja jänisten jahtaamisesta, koirien vaatteista, pyörän vieressä juoksemisesta, tonttujen vetämisestä perässä luistimilla, peiton alla nukkumisesta,
ja muistoista, kun Usva oli pienen pieni pentu ja leikki ison Rekku-koiran kanssa roikkumalla pienillä hampaillaan Rekun huulesta, jolloin Rekku hyvä kuin huomasi koko koiraa ja jatkoi vaan kävelyään, niin että Usva roikkui melkein ilmassa..

Tarinat eivät kovin kummoisia ole, mutta lapset pitivät niistä valtavasti. Myös laulut, joita tuli keksittyä sitä mukaa, kun lauloi, olivat lasten mielestä parhaimpia..


"Onnea on karkinsyönti."

Onnellisuuslista

Otsikon luettuasi mietit varmaan, että jos joku ihminen tekee listoja asioista, täytyy tämän varmasti olla ainakin pikkuriikkisen neuroottinen... Hmm.. No, myönnettäköön. Voihan asia olla näinkin. Huomattakoon kuitenkin, että käytin sanamuotoa pikkuriikkisen. Ainakin yhtä pikkuriikkisen kuin mitä nämä hahmot ovat tässä kuvassa:


Aivan, mutta nyt siis asiaan. Joskus lukioaikana luin kirjan: 14 000 syytä olla onnellinen, jonka seurauksena tämä minun pikkuriikkinen neuroottisuuteni puhkesi. Halusin kirjoittaa ylös asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Tämä tapahtui siis vuonna 1997 ja listaa olen jatkanut näihin päiviin asti -tosin vaihtelevalla menestyksellä. Välillä tulee kirjoitettua montakin asiaa ja sitten ei mitään pitkiin aikoihin. Asiat on kirjoitettu ranskalaisin viivoin ja niitä on huomattavasti vähemmän kuin kyseisessä kirjassa: tällä hetkellä ainoastaan 826 kappaletta.. Ja joku asia on saattanut tulla toiseenkin kertaan kirjoitettua.

Listan kirjoittamisesta seurasi se, että aloin nähdä pieniä ilahduttavia asioita joka puolella ympärilläni, kun ensin tietoisesti yritin miettiä niitä asioita, mutta sitten loppujen lopuksi näitä havaintoja tuli mieleen sen kummempaa tietoisesti miettimättä. Joten se oli oikein mukava seuraus tästä listasta. Olisiko tässä reseptiä pessimistisyyden poistoon?!

Ehkäpä kirjoitan tästä eteenpäin aina jonkun minua ilahduttaneen asian tännekin tekstini loppuun tähän tyyliin:

"Onnea on se, kun nälkä ei enää vaivannut."

Rakastan matkustelua

Vierailu eri maissa ja kulttuureissa antaa niin paljon! Omista matkapäiväkirjoistani voitte lukea tarkemmin osoitteessa:

http://www.travbuddy.com/Outimaaria

Muistiinpainuvimpia kokemuksia ovat olleet esimerkiksi :
Gizan pyramidit Egyptissä,
Eiffel torni ja EuroDisney Ranskassa,
Stonehenge Englannissa,
Disneyland, Universal Studios, Magic Mountains, tulikärpästen katselu sekä Los Angeles ja San Francisco kokonaisuudessaan USAssa,
Akrotirin kaivaukset, veneestä pois hyppääminen kauempana rantaa, kun aallot olivat liian kovat, että vene olisi vienyt meidät rantaan asti -sekä tietysti takaisin veneeseen meno, veneestä hyppääminen rikkilähteeseen Kreikan Santorinilla,
Kiinan muuri ja Kielletty Kaupunki Kiinassa,
eläintarhan yösafari, krokotiilien pelkääminen mangrovemetsässä, sademetsässä kävely, valtavan kokoiset vanhat puut Kasvitieteellisessä puutarhassa, 83 metriä pitkä tunneli, jossa pystyi näkemään erilaisia kaloja joka puolella ympärilläsi, delfiinin silittäminen Singaporessa,
Imperial Palacen puutarhat Japanissa.

Monet muutkin paikat ovat olleet upeita ja kokemuksen arvoisia esimerkiksi Ruotsissa, Espanjassa, Saksassa, Kyproksella, Virossa, Venäjällä, Italiassa ja Monacossa.

Myös matkapäiväkirjojen kirjoittaminen on todella antoisaa. Toki siihen kuluu oma aikansa, mutta matkoja voi muistella paljon yksityiskohtaisemmin jälkeenpäin, kun voi lukea omia kirjoituksiaan.

Ensimmäinen päiväkirjani



Ensimmäiset sanat, jotka olen ikinä päiväkirjaan kirjoittanut, alkavat näin:

"KES-KI-VIIK-KO
KIR-SI HE-RÄ-SI EN-NEM-MIN. MI-NÄ HE-RÄ-SIN SIT-TEN. ÄI-TI TU-LI HE-RÄT-TÄMÄÄN. MI-NÄ ME-NIN A-LA-KER-TAAN. KIR-SI O-LI JO A-LA-KER-RAS-SA. KIR-SI AN-TOI LAH-JAN JON-KA SAIN MAR-JOL-TA. SIT-TEN ME SYÖ-TIIN JA LÄH-DET-TIIN KOU-LUUN JA KOH-TA ME OL-TIIN KOU-LUS-SA. KEL-LO PI-RI-SI SI-SÄL-LE JA MI-NÄ JA KIR-SI MEN-TIIN SI-SÄL-LE. MEIL-LÄ O-LI JO-KU TUN-TI MUT-TA MI-NÄ EN MUIS-TA SI-TÄ. SIT-TEN ME EI MUIS-TET-TU SI-TÄ ET-TÄ MEIL-LE PI-TI LAU-LAA PAL-JON ON-NE-A. SIT-TEN TU-LI MON-TA TUN-TI-A JA RUO-KA JA ME SYÖ-TIIN. SIT-TEN KIR-SI JA MI-NÄ AN-NOIM-ME KARK-KE-JA JA TU-LI TAAS TUN-TE-JA. SIT-TEN KIR-SI-JA MI-NÄ ME-NIM-ME KO-TIIN. SIT-TEN ME MEN-TIIN SYÖ-MÄÄN JA ÄI-TI SII-VO-SI SIT-TEN ME PAN-TIIN JUH-LA VAAT-TEET PÄÄL-LE JA KO-RIS-TEL-TIIN KAK-KU. ÄI-TI PA-NI KA-RON KIIN-NI JA E-VI-TA TU-LI JA AN-NI JA SU-SAN-NA JA HE-LI JA TÄTI JA ME JUH-LIT-TIIN."

Tuolloin olin juuri täyttänyt 8 vuotta ja saanut päiväkirjan syntymäpäivälahjaksi. Ja innolla aloin rustaamaan, kun hienosti osasin kirjoittaa tavuttamalla. Myös tekstin sisältö näkyy olevan erittäin ajatuksia herättävää ja merkityksellistä.. :) Kirsi on siis kaksoissiskoni, Marjo isosiskoni ja Karo perheemme koira.

Joka tapauksessa päiväkirjan kirjoittaminen on säilynyt sieltä asti tähän astiseen elämääni. Välillä on tietysti ollut kausia -toisinaan pitkiäkin, jolloin ei ole tullut kirjoitettua. Ja nyt kirjoitan sitten ensimmäistä kertaa "nettipäiväkirjaa", vaikkakin hieman erilaista kuin perinteinen päiväkirjani. Kirjoittaminen on siis yksi ilon aiheeni. Vanhoja tekstejä on myös mukava lukea vuosien päästä.