Nimi- ja tervetuloa -kylttejä vanhoista valokuvakehyksistä

Vihdoin ja viimein olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja tehnyt muutamia juttuja ennen valokuvien postausta. Ensinnäkin olen pienentänyt kuvien kokoa, mitä en aikaisemmin tehnyt. Se lienee fiksua, kun kamerana on digijärjestelmäkamera ja kuvien koot tähtitieteellisiä. Ja toisekseen jatkossa kuvien ei myöskään pitäisi näkyä nurinpäin -ellei minuun nyt hirmuinen laiskuus iske. Vielä joskus kun jaksaisi tutustua valokuvan päälle kirjoittamiseen, kun haluaisin signeerata kaikki valokuvani. Monille tämä käy varmasti käden käänteessä, mutta minulla se ei tapahdu tuosta vaan. Pitää ensin tutustua, miten se tapahtuu, vaikka tiedän kyllä, että se on tosi helppoa.

Ja vielä yksi asia ennen asiaan pääsemistä.. Eli kertokaa hyvät ihmiset minulle, kummalla tavalla teistä on mielekkäämpää lukea tekstiä: niin että kuvateksti on kuvan ylä- vai alapuolella? Minähän olen tehnyt aina niin, että kirjoitan vasta kuvan alapuolelle. Jotenkin olen ajatellut, että tekstiä on mukavampi lukea, kun on nähnyt kuvan ensin ja tietää, mistä kirjoittaja puhuu.. Onko näin? Kun sitten toisaalta tuntuu, että tämä olisi paljon järjestelmällisempi tapa tehdä asia eli kirjoittaa ennen kuvaa. No, nyt kokeilen kuitenkin ennen kuvaa kirjoittamista. Voitte vaikka verrata edelliseen postaukseeni, jossa asia on juuri päinvastoin.

Ja nyt asiaan:

Olin kesällä vanhempieni mökillä ja kerroin äidilleni hyvästä ideasta, jonka näin Miian blogissa. Miia oli tehnyt todella kauniin ovikoristeen, johon sai vaihtaa kyltit: "Tervetuloa" ja "Hys, hys, me nukutaan." Vasta asiasta äidilleni kertoessani mieleeni tuli, että samantapainen vaihdettava kyltti olisi omaan oveenkin mukava. On kyllä jännä, miten samasta ideasta voi tulla niin erinäköistä jälkeä.

Halusin, että kyltin voi vaihtaa tarpeen niin vaatiessa. Aina ei kaikki ihmiset muista päiväuniaikaan, että emme toivo tuolloin ovikellon soittamista. Oma työnsä on tietysti muistaa käydä kyltti kääntämässä, mutta kyllä siitä on jo apua ollut lapsille heidän keskeytyksettömiin (onko tämä edes sana?!) päivuniin.

Minusta on mukavaa jutella kädentaitoihin liittyvistä asioista ja ideoista juuri äitini kanssa, koska hän on itsekin käsityöihminen ja häneltä tulee aina paljon kaikenlaisia ideoita ja pohdittavaa. Samalla kun hänelle kertoo, työstää itsekin omaa ajatustaan. Ja tällä kertaa siinä hänelle puhuessani tuli mieleen, että kyltinhän voisi laittaa vanhaan valokuvakehykseen. Jotain olisi ehkä itselläkin ollut käyttämättömänä, mutta nämä tämän postauksen kehykset ovat löytyneet kuitenkin äitini kätköistä. Monesti minulla ideat lähtevät siitä, millaisia materiaaleja kotona olisi valmiina.

Tekstit olen tehnyt kursiivilla, mutta ensimmäiset isot alkukirjaimet olen vaihtanut koristeellisempiiin kirjaimiin. En muista, mistä löysin ne, mutta ne on itselläni paperille jäljennettynä. Mielestäni näin isojen kirjaiten ja pienen kursiivitekstin yhdistäminen ei rikkonut tekstin yhtenäisyyttä liikaa. Rikkoiko sinun mielestäsi?

Kuten olen aikaisemmin kertonut, kalligrafia kiinnostaa minua kovasti, mutta tässäkään projektissa en päässyt kunnolla kalligrafiaa harjoittelemaan, koska useammasta vaihtoehdosta huolimatta päädyin kirjoittamaan tekstin tavallisella "roller ball" -kynällä (ei siis ihan tavan kuulakärkikynä, vaan sellainen, jonka jälki on kuin oikealla musteella olisi kirjoittanut). Aivan ensimmäiseksi kokeilin omaa kalligrafiakynäsettiäni ja kaikkia siihen kuuluvia vaihtokärkiä, mutta jostain syystä en ollut tyytyväinen tulokseen. Kokeilin myös juuri silloin vähän aikaa sitten ostamiani kalligrafiatusseja (mitkä ovat näin jälkikäteen ajateltuna osoittautuneet tosi hyväksi ostokseksi). Mutta siihenkään jälkeen en ollut tyytyväinen tässä työssä.

Tervetuloa -tekstin kirjoitettuani, leimasin ruskehtavalla leimasinvärillä (Kiinasta) tuon kiehkuran tekstina alle. Leimasimen merkkiä en valitettavasti muista. Sitten vain paperi kehykseen sisälle.

Toiseen samanlaiseen kehykseen laitoin tekstin "Shh! Täällä nukutaan!". Vaikka tekstin ja leimasinkiehkuroiden sommitelma ei ollut ensimmäinen versio, en ole tähänkään täysin tyytyväinen. Alapuolelle jäi liikaa tyhjää tilaa. Minun silmää viehättää kovasti aina symmetrisyys olipa kyse sitten mistä asiasta hyvänsä. Olisi kiva muuten tietää, pidätkö sinä enemmän symmetrisyydestä vai epäsymmetrisyydestä?

Molempien kehyksien takapuolelle laitoin kaksipuoleista teippiä (ei mitään askarteluteippiä, vaan ihan kunnon teippiä) ja väliin pussin sulkijan (mikä senkin oikea termi on?) naulaa varten. Sitten teippasin kehykset vaan yhteen. Aika paksu siitä tietysti tuli, mutta minun silmää se ei häiritse eikä näy etupuolelle. Jos joskus haluaisi vaihtaa kehyksiin jotkut toiset tekstit, se ei kävisi helposti, koska teippi on niin tujua, että kehyksiä voi ei saa helposti irti toisistaan. Mutta ehkäpä kestävät paremmin kasassa kosteallakin kelillä. Mietin myös kehyksien maalaamista, mutta halusin sitten loppujen lopuksi jättää alkuperäisen värin.

Seuraavassa kuvassa näkyy vähän kyltin kokoa suhteessa oveen. Lisäksi kuvan vasemmalla puolella sukunimikyltti, jonka myös tein.

Sukunimi sai kodikseen paljon vanhemman, metallisen valokuvakehyksen.

Tuo kynttiläalusta on odottanut jo aika kauan esille pääsyä. Se on alunperin ollut vanhempieni. Tähän kohtaan halusin sen jo aikaisemminkin laittaa, mutta nyt se tuli sitten laitettua, kun se sopi väreiltään ja tyyliltään niin hyvin yhteen tuon nimikyltin kehyksen kanssa. Aika epäkäytännöllinenhän se on, mutta siihen se nyt kuitenkin tuli laitettua. Ja arvatkaapa, millä se on kiinni tuossa tiiliseinässä? Laitan vastauksen tämän postauksen kommenttiruutuun, kunhan odotan ensin, josko teiltä tulisi siihen arvauksia!

Samaan syssyyn tuli ulos laitettua toisenlainen kynttiläjuttu. Sen olen saanut joskus lahjaksi.

Ja vielä lähikuvaa..

Sitten siirrytään sisätiloihin. Kun pengoimme äitini kanssa niitä kehyksiä, löysimme myös seuraaviin kyltteihin käytetyt kehykset. Ne nähtyäni tuli mieleeni, että nehän olisivat kauniit lastemme huoneiden ovissa. Tuumasta toimeen siis. Näihin olen muuten ihan tyytyväinen, mutta pikkutarkka kun olen, leimakuvan asentoon en ole tyytyväinen.

Ja tässä vielä kuvaa, jotta on helpompi hahmottaa, minkä kokoinen kehys on.

Kyllä minä en taida osata tehdä lyhyttä postausta, vaikka ei kuviakaan olisi tämän enempää. Jos vielä jaksatte yhteen kysymykseen vastata, niin olisi tosi kiva! Onko nämä minun postaukset tosi kuluttavia luettavia pituutenda takia, vai onko kiva lukea tarkasti selostettua tekstiä? Omalle luonteelleni en varmaan kovin paljon pysty tekemään tähän tekstin pituuteen liittyen ainakaan, mutta jos sinulla on jotain ehdotuksia, minkä vuoksi sinusta minun tekstiä olisi helpompi lukea, niin kerrothan niistä minulle?! Kiitos!

"Onnea on se, kun koirani etuhampaat näkyvät joskus, vaikka sen suu on kiinni."

Kiitos, että kävit lukemassa höpinöitäni! Olisi todella mukava, jos vielä jaksaisit ilahduttaa minua kommentilla, kiitos!