Jos kiinnostuit jostain tekemästäni työstä, otathan yhteyttä O.K@hotmail.fi. Tilaustöitä voit myös kysellä. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani ja tekstejäni ilman lupaani, kiitos! Blogini saat linkittää omaasi ja siitä kovasti ilahtuisinkin, jos niin teet -erityisesti jos olet lainannut ideoita blogistani! :) Ja jätäthän käynnistäsi kommentin: ne ilahduttavat päivääni suuresti!



perjantai 13. elokuuta 2010

Haluaisitko minulta lahjan?

Facebookissa eräällä kaverillani oli tällainen teksti statuksessaan. Jos halusi lahjan, piti samainen teksti laittaa omaan statukseensa. Tässä leikissä tarkoitus oli siis tehdä viidelle ihmiselle lahja tämän vuoden loppuun mennessä ja myös saada 5 ihmiseltä lahja. Sääntönä se, että lahjan piti olla käsin tehtyä.

Minä osallistuin tähän ja laitoin omaan statukseeni tiedon myös. Kuitenkin vain kaksi ihmistä tutuistani halusi osallistua tähän leikkiin. Itse tein heille saippuoita. Niistä olenkin tehnyt postauksen jo aiemmin. Tosin siinä postauksessa on kuvattuna useammat saippuan teko kerrat.



Ensimmäiseltä kaveriltani sain postista kolme lorukorttia. Hän tietää, että pidän niistä. Ilahduin tietenkin kovasti. Yllä kuva ensimmäisestä ja alla lopuista.






Toiselta kaveriltani sain lahjan samana päivänä kuin lorukortitkin. Hän tuli myöhemmin päivällä käymään ja toi mukanaan kaksi hillopurkkia. Toinen oli tavallista mansikkahilloa ja toinen vaniljaista mansikkahilloa. Kuva on nyt vain vaniljaisesta, kun toinen purkki on avattu, niin en halunnut ottaa kuvaa vajaasta purkista. Vaniljaista mansikkahilloa en ole ennen maistanutkaan. Odotan kovasti sen maistamista, mutta avaan purkin vasta, kun ensimmäinen on syöty.

"Onnea on se, että saa paljon aikaan."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos sinulle, joka ehdit ja jaksat käyttää pienen hetken ajastasi jättämällä minulle kommentin! Teollasi ilahdutat suuresti päivääni!