Jos kiinnostuit jostain tekemästäni työstä, otathan yhteyttä O.K@hotmail.fi. Tilaustöitä voit myös kysellä. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani ja tekstejäni ilman lupaani, kiitos! Blogini saat linkittää omaasi ja siitä kovasti ilahtuisinkin, jos niin teet -erityisesti jos olet lainannut ideoita blogistani! :) Ja jätäthän käynnistäsi kommentin: ne ilahduttavat päivääni suuresti!



sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Hääalbumin skräppäystä ihan omalla tavalla

Nyt tulee vain tällaisia postauksia, jotka olen kuvannut ja tehnyt jo aiemmin. En ole jaksanut siirtää tuoreita kuvia ja tekemisiä muistikortilta koneelle. No, kyllä sekin päivä vielä tulee..

Naimisiinhan me mentiin jo 2006 oltuamme 10 vuotta yhdessä ja nämä albumitkin valmistuivat jo monta vuotta sitten. Minulla on aina ollut ja ilmeisesti aina tulee olemaan ongelmia karsimisen kanssa. Niin kävi tässäkin projektissa valokuvien kanssa.  Albumeita on kolme ja sen lisäksi vielä yksi mappikansio muille jutuille.


Tällaisia kansioita oli kaksi. Ja nämähän ovat ihan tavallisia valokuva-albumeita. Niihin piti mahtua paljon valokuvia, joten mikään skräppialbumi ei tullut kyseeseen. Tosin silloin, kun näitä albumeita koristelin, en ollut kuullutkaan sanasta skräppäys. Sitten myöhemmin vasta huomasin, että minähän olen skräpännyt jo ennen kuin tiesinkään koko asiasta. Mutta eihän tämä ihan samanlaista skäppäämistä ole... mutta valokuvasivujen koristelemista kuitenkin.


Tarina alkaa: Vuosisadan rakkaustarina. Halusin tehdä albumin tarinan muotoon. Ensimmäisellä sivulla on kuva sormuksistamme. Lisäksi rakkausruno sekä tarinaa vihkisormuksen ja timanttien symboliikasta. Seuraavalta sivulta alkoi Timon ja Outin tarina, jonka olin kirjoittanut. Tarkempia päivämääriä katsoin päiväkirjastani. Tarinaan kokosin pähkinänkuoressa meidän historiamme: ensimmäisen tapaamisemme, kihloihin menemisemme, yhteen muuttamisen, koiran hankkimisen omani lisäksi, opiskelumme ja valmistumisemme, kaikki muuttamisemme, kosinnan, maistraattivihkimisen ja kaiken siihen liittyvän ja polttarimme, jotka olivat vasta maistraattivihkimisen jälkeen. Papin siunaamisesta ja sukujuhlista ei tässä mainittu, koska ne olivat vasta edessäpäin. Koska tämä tuolloin vasta osittain täytetty albumi toimi samalla vieraskirjana hääjuhliin, kirjoitin tuon tarinan vieraille luettavaksi.


Mukaan liitin omalle sivulle ylimääräisen kutsukortin ja kuoren. Sydämet oli siis teemana ja tummanpunainen väri. Halusin ehdottomasti tuon tandemin polkijat -postimerkin säilyttää itsellenikin, vaikkei sitä ollutkaan käytetty. Kortissa käytetty kartonkia, ääriviivatarraa, aaltopahvia. Sydämet piirsin itse geelikynällä.

Sitten oli kuvia maistraattivihkimisestä (ennen vihkimistä, vihkitoimituksesta ja vihkimisen jälkeen). Mukaan liitin vihkikaavan ja apassien vihkisiunauksen, joka meille myös luettiin. Todistajat olivat maistraatin puolesta, koska halusin olla ihan kahdestaan. Sukujuhlat olivat vielä sitten erikseen.

Kaikkia sivuja en todellakaan tässä lähde esittelemään. Siinä menisi kaikilta järki. Tästä tulee ihan tarpeeksi pitkä postaus näinkin. Mutta nopeasti yritän kertoa.. Kotona odotti yllätys. Äitini oli aiemmin tekemässä minulle kampausta ja oli jättänyt meille yllätyksen lähtiessään. Oli kuohuviiniä, kakku ja ihanat jälkiruokaherkut pöydässä odottamassa. Myös kortti, jossa kaksi joutsenta uivat vierekkäin järven rannalla, jossa oli myös mökki kuvattuna. Tästä kaikesta liitin kuvat ja tietysti sen kortin ja kuohuviinin etiketin. Se oli sellaista kuoharia, mitä häissä tulisimme tarjoamaan, mikä minusta oli todella hyvää. Ja vielä kuvia minihäämatkastamme sisävesiristeilystä höyrylaivalla ja pääsyliput. Myöhemmin vasta menimme oikealle häämatkalle Singaporeen, mutta ne kuvat ei tule tähän albumiin. Lisäksi tekstiä kuherruskuukauden historiasta ja symboliikasta. Kävimme myös sydän -ilmapallot päästämässä ilmoille laskettelurinteen päällä illalla. Albumissa kuva ilmapallosta sekä teksti, minkä liitin ilmapallojen mukaan sekä kuvia tuolta retkeltä. Ja tarinaa huomenlahjan historiasta ja symboliikasta.

Seuraavana päivänä meitä odotti myös yllätys. Kaverimme kutsuivat meidät rannalle. Siellä meille laitettiin Timolle kruunu ja minulle tiara päähän. Saimme kuohuviiniä ja kakkua. Kylläpä ihmiset katsoivat. Oli kiva yllätys. Ja kaikki sivut oli koristeltu mm. sydämillä (ostetuilla koristeilla tai piirtämällä). Lisäksi rakkausrunoja.

Seuraavaksi laitoin ajatuksia hääparista. Näitä pyysin hääjuhlaan tulevilta vierailta lähettämään jo aikaisemmin ja aika kivasti niitä tulikin. Ne kaikki liitin albumiin ja niitä vieraat myös saivat lueskella kuvien katsomisen lomassa. Sen osien jälkeen tuli vieraskirja.

Juhlissa oli myös erillinen albumi minun polttareista ja Timon polttarikuvat pyörivät läppärillä.

Hääjuhlien ja papin siunaamisen jälkeen täytin loput albumit niitä koskevilla kuvilla. Historiaa kaasoista bestmaneista ja kuvia meidän omista kaasoista ja bestmaneista.


Kuva hääkimpustani sekä siitä irti otetut ja prässätyt orkideat liitin sivulle mukaan.

Mukaan pääsi myös Timon taskukukka sekä yksi minun hiuksissa ollut kukka. Kukkakimpun ympärillä olleesta nauhasta tein tuollaisen rusetin muistoksi albumiin. Ja yleisesti kukkien symboliikasta tietysti tekstiä. Siunauksen jälkeen meidän päälle heitettyjä ruusun terälehtiä prässäsin myös ja taltioin albumiin. Hääkimpun kuivattamisen, kukkien värien ja muodon, morsiuskimpun sekä orkideojen ja muratin symboliikasta tekstiä myös. Niitä mm. oli minun kimpussa.


Sitten piirtämäni kuva hääpuvusta, jonka halusin. Netistä katselin malleja ja sieltä saamieni ideoiden pohjalta tuon piirsin. Ja Kiinassa asuva kaksoissiskoni teetti sen siellä mittojeni mukaan räätälillä halvalla. Puvun sain kaksi viikkoa ennen hääjuhlia sovitukseen... heh. Hyvin sopi. Siskoni oli sitä kokeillut itsensä päälle kyllä aiemmin ja arveli sopiva minullekin. Mutta kyllähän se vähän jännnitti. Maistraatissahan minulla oli eri puku päällä. Morsiuspuvun ja sen valkoisen värin symboliikasta tarinaa sekä kirjoitin myös ylös, mitä oli uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua. Ja näistä myös historiaa ja symboliikka sekä myös morsiushunnusta.

Hääautosta kuvia ja mukana sivun välissä takalasissa ollut kartonkisydän, jossa luki Tahdoimme toisemme.

Hmm.. Jaksaakohan tätä kukaan lukea.. No, jatkan loppuun asti, kun olen aloittanutkin. Pahoitteluni. Kuvia juhlaan valmistautumisesta, juhlapaikasta ja koristeista (mm. itse tehdyistä kynttilänmanseteista ja servetinpidikkeistä), menu- ja ohjelmalapuista.


Äitini väkersi hurjan määrän tällaisia häämuistoja vieraille. Tulitikkurasiat päällysti kankaalla, johon oli nuo sydämet ensin näpertänyt. Sisällä runo ja sydän -karkit.


Tällainen hieno sydämenmuotoinen kivi oli mukana juhlissa. Näimme sen ensimmäisen kerran, kun tulimme vanhempieni luokse hääjuhlia järjestelemään. Olikohan tämän maalannut siskoni.. ja olisiko idea ollut äitini. Hieno joka tapauksessa. Kivessä nimien lisäksi vihkimispäivä.

Ja sitten valokuvaajan ottamat kuvat albumiin seuraavaksi. Siinä vaiheessa vaihtuikin toinen albumi.


Lisää kuvia sormuksista ja hääkimpusta. Mutta tuosta näette, miten olin monet sivut koristellut. Hyvin yksinkertaisesti, mutta kyllä meni paljon aikaa siihenkin, kun oli monta albumia.

Ja sitten kuvia hääjuhlasta sekä kunniakujan symboliikasta. Mukaan liitin yhden sivun väliin myös sydämen, jossa luki Outi & Timo. Näitä oli tienvarsilla opastuskyltteinä.


Tässä kuvassa nuotit musiikille, jonka tahdissa kävelimme papin eteen. Häämarssi.

Papilta pyysin hänen kirjoittamansa meistä kertovan siunaamiseen liitettävän osuuden paperille. Se on mukana albumissa. Riisin yms. heittämisen symboliikasta myös. Sekä isäni ja siskoni pitämät puheet pyysin myös paperille, jotka liitin albumiin. Ja maljan kohottamisen symboliikasta.


Kolmas albumi oli vähän eri näköinen. Keskelle sain ängettyä meistä kuvan.

Tässä albumissa mukana siskoni tekemät kortit yhteen leikkiin. Kortit kulkevat kivasti valokuvien rinnalla.


Tässä hääkakun, kakun kerrosten ja yhdessä leikkaamisen symboliikasta. Toisella sivulla lisää hääkakun tarinasta. Ja morsiamen ryöstön symboliikasta ja historiasta. Myös toisen leikin muistikortit ja sydämet pääsivät albumiin. Ja yhdessä leikissä Timon ja hänen kavereidensa piti piirtää silmät sidottuna kuva minusta. Minun piti sitten arvata, mikä piirros on Timon tekemä. Olin kovin epäröivä, mutta arvasin oikein. Se oli se kaikkein epäselvin kuva. Hih! Nämä kuvat tallensin myös albumiin.

Lisäksi häävalssin symboliikkaa ja historiaa sekä häävalssin nuotit: Rakkauden tuulet. Ja kaikki bändin esittämien kappaleiden nimet sekä morsiuskimpun ja sukkanauhan heittämisen symboliikasta.

Olin tosi iloinen, kun kuvan sain myös revontulista, jotka illalla loimottivat taivaalla. Ihmettelin kyllä, kuka ne tilasi, kun on todella harvinaista nähdä Savossa revontulia elokuussa. Hmm.. No, ihan meidän juhlan kunniaksi..


Kiitoskortin ja kuoren liitin myös. Nyt ei vaan postimerkki näköjään päässyt mukaan.


Samalla sivulla onnellisen avioliiton ohjeet.

Ja yksi sivu oli omistettu vasta joulukuussa tekemällemme häämatkalle. Siinä valokuva, jossa silitämme delfiiniä.


Ja albumin tarina loppuu näin.

Tosin sen jälkeen vielä luettelo hääpäivistä (paperi, pumpuli jne.) sekä kopio vihkimistodistuksesta ja albumin takakannessa vielä muovitasku kirjoittamalleni hääpäiväkirjalle.

Ja sitten oli vielä se mappikansio. Siihen laitoin pöydissä olleiden kertakäyttökameroiden valokuvat (mukaan liitin myös yhden lapun, mikä oli kamerassa kiinni vieraille), kuvat häämökistä, lasten puuhanurkkaukseen jätetyt tuotokset, lista häälahjoista ja onnittelukortit, kuvat kiitoslahjoista kaasoille suunnattoman suuresta avusta sekä perinteisen tuolileikin (12 kuukautta) lupauslahjojen kuvat.

Noissa valokuvissa oli tietysti paljon myös yksityiskohtia kuvattu, esim. siskojeni askartelema postilaatikko: häämatkakassa -tekstillä. Postilaatikon koristeena olleesta leveästä sydännauhasta tein rusetin ja liitin sen myös albumiin. Ja kun ei tullut säilytettyä sitä lappua, mikä heittokimpun ja sukkanauhan mukana, niin siitä myös oli kuva.


Olimme hääyötä viettämässä sukulaisten mökillä. Siellä odotti myös kaikenlaista ihanaa yllätystä. Kuvat niistä on kansiossa ja ne sivut koristelin kartonkisydämillä, joita mökki oli tupaten täynnä. Ylhäällä esimerkki yhdestä sellaisesta sivusta.  Ja nuo joutsenet ovat siinä sen takia, että aamulla, kun heräsimme, oli järven rannassa uimassa vieri vieressä kaksi joutsenta. Heti muistin äitini aiemmin antaman joutsen kortin. Se oli ainakin selvää, kuka ne joutsenet oli tilannut. Oli kyllä aivan ihanaa. Hauska sattuma. Myöhemmin katsoin, millainen se äitin antama kortti olikaan ja sehän oli kuin suoraan häämökin kuva.


Tässä toinen esimerkki, miten sydämillä koristelin sivuja. Tuossa keskellä meille mökkiin jätetty kortti. Saunan pukeutumistilan penkillä oli myös isot kasat muovisia kukkia. Ne kaikki myös otin mukaani (rohmu) ja laitoin kansioon koristeeksi. Ja paksusta pahvista tehdyt ja päälle maalatut isot kukat, jotka olivat mökin ovessa, on myös kuvattu ja otettu konkreettisestikin mukaan. Yhden kesän pidin yhtä niistä kukista omassa ulko-ovessa, kun siinä luki tervetuloa.

Mökin yllätyksistä vastasivat kaasot sekä Timon serkkutytöt.

Kansioon pääsi myös kuva rahapuusta, jonka saimme lahjaksi.

Huh huh. Jos blogipostausten pituudesta tehtäisiin ennätyksiä, niin minä varmaan voittaisin sen!

"Onnea on tulitikkujen sytyttäminen."
(Kuulostaa kuin pikku pyromaani olisi tätä kirjoittanut, mut tulitikun raapaiseminen on jotenkin mukavaa.. Outo minä.)

3 kommenttia:

  1. Hei, laitoin sivuilleni linkin sun blogiin. Toivottavasti on ok.

    Päivi

    VastaaPoista
  2. Sä olet kyllä nähnyt vaivaa ja aikaa sun häihin ja kaikkiin niihiin liittyviin asioihin. Siis kolme albumia häämuistojakin :)Nyt vasta alan ymmärtämään sun todellisen poltteen tähän askarteluun. Todella hienoja juttuja ja varmasti aivan ihania muistoja sulle ja sun lapsille tulevaisuudessa!

    VastaaPoista
  3. Kati: Kiva, että tuossa on tuo lisäselvennys sun nimessä, kun en muuten osaisi yhtään yhdistää sinuun! :D Ja ihana kun jätit kommentin. Mä oon kuumeessa maannut, enkä ole jaksanut edes koneeella käydä, niin oli kiva ylläri täällä odottamassa! Kyllähän sitä tuli väkerrettyä ihan urakalla, mutta mikäs siinä väkertäessä, kun tykkään sellaisesta. Mut toisaalta olin kyl huojentunutkin, kun juhlat oli ohi. Sai vähän rentoutua.. :D On kyllä tosi kiva, kun oot ollu kiiinnostunu lukemaan mun höpinöitä ja jätät kommentteja! KIitos! :D

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, joka ehdit ja jaksat käyttää pienen hetken ajastasi jättämällä minulle kommentin! Teollasi ilahdutat suuresti päivääni!