Jos kiinnostuit jostain tekemästäni työstä, otathan yhteyttä O.K@hotmail.fi. Tilaustöitä voit myös kysellä. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani ja tekstejäni ilman lupaani, kiitos! Blogini saat linkittää omaasi ja siitä kovasti ilahtuisinkin, jos niin teet -erityisesti jos olet lainannut ideoita blogistani! :) Ja jätäthän käynnistäsi kommentin: ne ilahduttavat päivääni suuresti!



sunnuntai 2. toukokuuta 2010

P*skarteluhaaste #37: Leimasinkuva / maisema

Kortti nro 2/2010. P*skarteluhaaste tällä kertaa oli leimasinkuva ja maisema. Minulla on paljon leimasimia, mutta ne on kaikki tuollaisia ihan pieniä. Mutta mitäpä se haittaa. Ehkä joskus voisi ostaa jonkun isommankin.

Ideani lähti siitä, kun halusin kokeilla uutta kohokuviointilaitettani, jonka siskoni toi minulle Kiinasta. Hölmöä sinänsä, että kortista tuli nyt hyvin talvinen, mutta sille ei voi nyt mitään, kun tällainen idea tuli ja sen halusin toteuttaa. 

Tein kuviot ohuelle siniselle paperille ja sitten sen koholla olevan kuvan väritin Zig writer (chalk past colours) kynällä. Siinä on molemmissa päissä tussit, toisessa ohuempi, toisessa paksumpi. Kun piirtää, ensin ei näy mitään, mutta se valkoinen väri tulee siihen vähitellen. Tykkään. Saa hyvin värilliselle kartongille kirjoitettua korttiteksti esimerkiksi.

Leimasinkuvat olen liittänyt korttin sellaisilla kohotarroilla (mikä lie oikea nimi?). Pupu ja kuuset tuli tuollaisenaan, kun leimasin. Tähteen tuli vain rajat ja Stabilolla väritin sisuksen. Leimasimetkin saatu Kiinasta. Lumena toimii revitty kuitupaperi (vai mikä tämänkin oikea termi sitten on, saa valistaa).

Minua kiinnostaisi muutenkin, miten te kortintekijät värittelette noita leimasinkuvianne?! Jotenkin suoraan leimasimeenko? Kortin sisäpuolella on ylhäällä ja alhaalla noita leimasimella tehtyjä kuusia rivissä.

Haaste tuntui minusta jostain syystä jotenkin vaikealta, kun en meinannut keksiä ideaa siihen. Tai siis idean keksin nopeasti, mutta muuta toteutusta en. Mutta nyt olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen. Monet kortintekijät tuntuu laittavan tekstin valmiiksi korttiin. Minä teen sitä harvemmin ellei kortti ole ilmiselvästi johonkin tiettyyn tarkoitukseen -mutta en välttämättä silloinkaan.

Olen tosi iloinen, että törmäsin tällaiseen haasteblogiin. Haasteeseen vastaaminen antaa minulle paljon. Tykkään tehdä todella paljon kortteja ja materiaaleja ja välineitä on kertynyt jos jonkinmoista, mutta termistö on vähän hukassa. Esim. monesti kuulen sanan stanssi noissa blogeissa eikä minulla ole mitään hajua, mikä se on.

Yleensä kun teen kortteja, teen niitä hirmuisen määrän kerralla. Ikinä en tee yhtä korttia vaan jotain tiettyä tarkoitusta varten, kun minulla on kolme haitarikansiollista täynnä aiemmin tehtyjä kortteja. Jokaisessa lokerossa on nimetty oma aihe, esim. äitienpäivä. Sieltä sen kun vaan valitsen, mihin tilanteeseen kortin tarvitsen. Niinpä nyt on tosi kiva paneutua vaan yhden kortin tekemiseen. Tulee annettua sille paljon enemmän ajatusta. Ja tuohon haasteeseen osallistumalla saan kivasti pidettyä lempiharrastukseni joka viikko elämässäni. Normaalisti kun kortteja tulee tehtyä harvemmin, kun ei ihan joka päivä kehtaa kaikkia mahdollisia tavaroita ottaa esille pöydälle. Sitten kun otan, teen niitä monena päivänä -sellaisena aikana, kun on itellä enemmän aikaa siihen. Jos esim. lapset ovat mummilla tai jossain. Monesti teen kyllä oman äitini kanssa niitä myös.

Muutenkin on ollut todella mukava löytää täältä blogimaailmasta niin mahdottoman paljon samanhenkisiä ihmisiä, jotka on menettänyt sydämensä paperiaskartelulle. Omista tuttavistani tiedän sellaisen ihmisen vain yhden, äitini. Kiva nähdä, miten hirveästi sellaisia ihmisiä on, vaikkei minun tuttavissani olekaan. Siksi niitä blogeja on hurjan mukava lukea. Jos joku teistä tätä lukee, niin mielelläni kyllä lukisin myös teidän askarteluvälineistä, että millaisia teillä on ja katsoisin kuvia tietysti. Vai onkohan jollain jo sellaisia blogipäivityksiä?

Niin, ja tietysti tuo joka viikkoinen arvonta on ihan huippu!

"Onnea on kirjoittaminen."

7 kommenttia:

  1. Tosi kaunis kortti! Ja upeasti toteutettu :)

    VastaaPoista
  2. Mukavan näköinen kortti! Hienoja vappuhattuja olit myös tehnyt :)
    Ne punchatut tähdet on leikattu kuviokahvaleikkurilla paperista, englanniksi moiset taitaa olla "puncheja" ja siitä termi.
    Kaikki ideat on vapaasti käytettävissä, mitä blogistani löytyy :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kauniista kommentistasi--ei tuo ole ollenkaan salaisuus-miten telinekortti (Easel card )tehdään--laitan tähän linkin -Cuukleta-niin pääset ohjeesee--tosi helppo ja näyttävä--teeppäs ja laita kuvaa sitten
    http://www.splitcoaststampers.com/resources/tutorials/easelcard/

    VastaaPoista
  4. Hei taas!
    Käytän sellaista ohutta kaksipuolista teippiä melkein kaikessa -kukat liimaan UHU-yleisliimalla -ne ei muuten pysy!
    Oma nimiTeksti on sellaisesta konttoritarvikkeista ostettu-johon voi valita kirjaimet--
    Olen käyttänyt leikkureita noihin kuvioihin-mutta sinun pitää kirjautua tuonne koukussa kortteihin--minäkin olen siellä--sieltä saa valtavasti kaikkea tietoa ja vinkkejä --Rekisteröityminen sinne on helppoa--eikä siitä mitään vaaraa ole--se on suljettu ja vain Suomalaisille-

    VastaaPoista
  5. Heippa.Sitä samaa peppupyyhettä voi käyttää monta kertaa kun säilöt sen muovipussiin.Fiskarsin boordileikkurit maksavat n.15,90e ja Martha Stewartin n.18e Näitämyyvät mm.Heinikka ja Taitopuoti Paperinauha.Heinikassa on nyt Cuttlebug 99e, löytyy Stanssit ja kohokuviointi-kategorian alta.Paperinauhasta on loppu.
    Leimakuvia käytetään siten että leimataan kuvio akvarellipaperille vedenkestävällä värillä, mulla on Versafinen leimasinväri ja kuva sitten väritetään, voi käyttää myös vesivärejä.Itse käytän Distressejä ja vesisäiliösivellintä. Värejä on paljon yks tykkää yhdestä minä taas näistä:) Ei muuta kuin harjoittelemaan:))
    Ihanan pienet lapset sinulla, mulla lapsenlapset 2v ja 4,5v poikia molemmat:))

    VastaaPoista
  6. http://www.paperinauha.fi/advanced_search_result.php?keywords=vesis%E4ili%F6sivellin&x=0&y=0
    Täältä löytyy sivellin Zig medium vihreä väriltään.Sakurat ovat huonoja.Yhtä hyvin käy ohutkärkinen pensseli.Akvarellipaperia siksi että muut eivät kestä vettä.Mulla on Canson 180g saa Suuresta Suom. kirjakaupasta ellei ole loppu.Fabrianon lehtiötä 200g saa Paperinauhasta 100 kpl lehtiö maksaa 11,50e.Jotkut käyttävät Canson Illustrationia on vielä paksumpaa.Eli jos ihan tav.puuväreillä värität niin käy heikompilaatuinenkin paperi.

    VastaaPoista
  7. Viel: Käypä katsomassa näitä sivuja.Miia asuu Jkl:ssä ja tekee hirmusti ohjeita sivuilleen, näytekortteja Paperinauhalle:))Näitä sivuja tutkit sitten aina lastenhoidon välis...hih:)))

    http://miijja.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, joka ehdit ja jaksat käyttää pienen hetken ajastasi jättämällä minulle kommentin! Teollasi ilahdutat suuresti päivääni!