Jos kiinnostuit jostain tekemästäni työstä, otathan yhteyttä O.K@hotmail.fi. Tilaustöitä voit myös kysellä. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani ja tekstejäni ilman lupaani, kiitos! Blogini saat linkittää omaasi ja siitä kovasti ilahtuisinkin, jos niin teet -erityisesti jos olet lainannut ideoita blogistani! :) Ja jätäthän käynnistäsi kommentin: ne ilahduttavat päivääni suuresti!



tiistai 11. toukokuuta 2010

Villakeijun kortteiluhaaste #15: luonnos



Kortti 8/2010. Tähän korttiin idea lähti enkeli -leimasimesta, jonka siskoni toi minulle Taiwanista. Hän osti minulle niin paljon skräppäily- ja askartelutavaraa, että sai tämän leimasimen kaupan päälle. En ollut vielä käyttänyt tätä leimasinta kertaakaan. On kyllä aika soma.

Mietin, mikä paperi näyttäisi taivaalta tai pilviltä ja käteni osui tuohon sinisävyiseen tapettiin. Ja kuitupaperi näytti aivan pilvenhahtuvalta. Niinpä sitä on tekstin ja leimasimen alla sekä reunoilla kehyksenä. Vielä leimasin kuitupaperille kolme pilvirykelmää Kiinan leimasimellani. Leikkasin irti ja kohotin 3D -tarroilla. Kaksi alinta yhdellä ja päällimmäinen kahdella. Kuvassa ei näytä niin kolmiulotteiselta kuin livenä. Minun mielestä on tosi kivan näköinen. Ja kiva musta muutenkin. Tykkään yksinkertaisista korteista. Ei minusta siltikään tästä mitään puutu.

Monet ei tunnu pitävän tuollaisista pienistä leimasinkuvista, mutta minusta nekin on kyllä kivoja. Ainakin niistä saa mukavan lisän korttiin ja kyllä niistä saa pääideankin, kun hetken miettii.


Kuva sisäpuolelta. Tässä samaa tapettia ja kuitupaperia. Vielä leimasinta käytin, mutta sen jälkeen jäi vähän kaduttamaan, että olisi ehkä ollut nätimpi, jos en olisi reunustanut kuitupaperia noilla pilvillä. Kuitupaperin hahtuvat jäivät peittoon. Olisi ehkä pitänyt laittaa pilviä vaan reunaan, kuten etupuolellakin. No, enää ei voi mitään.

"Onnea on laiskottelu."

1 kommentti:

  1. Kivan näköinen enkulikortti! Mun mielestä tuo sisäsivu on tosi kivan näköinen, pilvet tekevät hienon kehyksen.

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, joka ehdit ja jaksat käyttää pienen hetken ajastasi jättämällä minulle kommentin! Teollasi ilahdutat suuresti päivääni!