Jos kiinnostuit jostain tekemästäni työstä, otathan yhteyttä O.K@hotmail.fi. Tilaustöitä voit myös kysellä. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani ja tekstejäni ilman lupaani, kiitos! Blogini saat linkittää omaasi ja siitä kovasti ilahtuisinkin, jos niin teet -erityisesti jos olet lainannut ideoita blogistani! :) Ja jätäthän käynnistäsi kommentin: ne ilahduttavat päivääni suuresti!



torstai 9. kesäkuuta 2011

Outin kortit samoista materiaaleista -rinki

Olen osallistunut nyt kahteen kortit samoista materiaaleista -rinkiin. Se on ollut aivan älyttömän ihanaa puuhaa ja halusin ehdottomasti vetää omankin ringin. Tai se ajatus oli jo ennen kuin olin yhteenkään rinkiin edes osallistunut vielä. 

KK:n chatissa ehdin vain mainita aikeestani, kun jo oli rinki täynnä. Nyt toivoisinkin teiltä osallistujilta, että lisäisitte tuonne kommenttiruutuun, mikäli osallistujat saavat linkittää teidän bloginne omaansa. Tässä tapauksessa siis ilmoittakaa oma blogiosoitteenne. Minun blogin saa ainakin linkittää ja nimimerkiksi vaikkapa Outi. Ilmoittakaa samalla, jos teillä on jotain erityistoiveita, mihin kohtaan ringissä teidät sijoitan. Itse voin olla ensimmäinen. Olisi myös kiva kuulla, oletteko aikaisemmin osallistuneet tällaisiin rinkeihin.

Jokainen lähettää siis jokaiselle vuorollaan korttimateriaalit, jotka suurinpiirtein saa mahdutettua yhteen korttiin. Kaikkea ei tietenkään tarvitse käyttää kokonaan, jos tuntuu ettei mahdu (varsinkin papereita). Omiakin materiaaleja saa käyttää, kunhan kaikki saadut materiaalit ovat tunnistettavissa kortista. 

Minimimäärä materiaaleille voisi olla neljä erilaista, toki saa olla enemmänkin. Esim papereita, leimakuvia, nauhoja, nappeja, haaraniittejä, stanssattuja kuvia jne. Ei sellaisia, jotka vaativat jonkin erityistyökalun kiinnitykseen tms. Kuitenkin niin, että esim. 3 kukkaa lasketaan yhdeksi materiaaliksi.  Ja sopiiko kaikille, että kierrätysmateriaalia saa myös lähettää, jos joku haluaa? Kertokaa ihmeessä omia mielipiteitänne, että mitä haluatte! Suunnitellaan vaan yhdessä sellaiset säännöt, että kaikki ovat tyytyväisiä..

Omasta mielestäni tarkoitus olisi kuitenkin saada kokeiltua erilaisia sommitelmia (värejä, materiaaleja), mitä ei itse välttämättä ole tullut kokeilleeksi. Jos haluat osallistujien kokeilevan jotain tietynlaista korttitaitosta, niin toki voit sellaisetkin lähettää. Voit kasata omasta mielestäsi joko helposti kasattavat materiaalit tai sitten voit laittaa jotain pientä haastettakin mukaan. Kunhan itse arvelet materiaaleistasi syntyvän kortin -ettei esim. materiaalien värit riitelisi toisiaan vastaan tms.

Kun materiaalit ovat saapuneet, on jokaisella kaksi viikkoa aikaa askarrella kortti ja laittaa kuva (nyt en kyllä oo varma, onnistuuko kuvan laittaminen kommenttiruutuun) tai kuvasta linkki tämän postauksen kommenttiruutuun. Voit siis postata kuvan ensin omassa blogissasi tai vaikka KK:n oman profiilisi valokuvissa ennen tänne linkittämistä. Vai miten teistä olisi fiksumpaa? Olisi kuitenkin ihan kiva myös lukea vähän ajatuksistanne korttia tehdessänne ja mitä omia matskuja ootte käyttäneet ja mitä ootte tehneet saaduille matskuille.

Saatuja matskuja voi siis leikata, värittää ja tehdä mitä ikinä keksii kunhan ne on tunnistettavissa kortissa. Esim. papereita ei kokonaan tarvitse käyttää, kunhan niitä on vaikkapa leikattu kukiksi, lehdiksi tai mitä nyt kukin keksii. Tai sopisiko niin, että valkoisia matskuja saisi värittää miten ikinä haluaisi, mutta muun värisiä saisi vaan vähän sävyttää, jos tuntuu tarpeelliselta? Että materiaalin alkuperäinen väri olisi vielä tunnistettavissa. Miltä kuulostaa?

Kahden viikon päästä sitten seuraava laittaa materiaalinsa liikkeelle ja taas on kaksi viikkoa aikaa. Laitan aikataulun kaikille, josta käy ilmi, mihin mennessä kukakin viimeistään materiaalit lähettää. Mutta jos kaikki ovat saaneet edellisen kortin valmiiksi jo ennen sitä, niin sitten seuraava voi lähettää omansa jo ennen omaa lähettämispäiväänsä. 

Todennäköisesti tulen jatkossa laittamaan näitä rinkejä enemmänkin kiertoon, joten kannattaa seurata blogiani, jos sinua kiinnostaa. Ilmoittelen niistä täällä.

Laita minulle sähköpostilla oma osoitteesi osoitteeseen o.k@hotmail.fi, niin jaan kotiosoitteenne ja ringin aikataulun sitten kaikille sähköpostitse. 

 Toivottavasti ei ollut kovin epäselvää. Kysykää, jos joku mietityttää!

Kiitos,
että kävit lukemassa höpinöitäni!
Olisi todella mukava,
jos vielä jaksaisit ilahduttaa minua kommentilla,
kiitos!


 

13 kommenttia:

  1. Hei, kiva kun rinki tuli heti täyteen;) Olen osallistunu ainakin kolmeen rinkiin.
    Kyllä minunkin blogin saa linkittää. Tuo kaksi viikkoa tuntuu sopivalta. Niin ja mä voisin olla kolmas, jos sopii;)

    VastaaPoista
  2. Sirpa: Kiva juttu, että sopii! Ilmoitatko vielä blogiosoitteesi? Ja sit sähkikseen kotiosoitteesi.. :) Ja tottahan toki tuo kolmas paikka sopii.

    VastaaPoista
  3. Tosin toi sun nimesihän vei suoraan sun sivullesi, nyt vasta huomasin.. heh.

    VastaaPoista
  4. Minulle rinki on ensimmäinen ja innolla mukana. Minun blogini saa linkittää.

    VastaaPoista
  5. Kukaan ei ole sitä kommentoinut, et mihin haluatte kuvat postata? Linkit mun blogiin vai KK:hon oma keskustelu tälle?
    Matskujen pitäisi olla tänään kaikille tullut.

    VastaaPoista
  6. Minulle ei ole tullut mitään postia. Kuvat olisi ehkä paras julkaista jokainen omassa blogissaan ja sitten linkittää tänne.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Uusi yritys, en saanut linkkiä blogiini. Eli eilen tuli materiaalit ja tein kortinkin samantien.

    http://papsynluomaa.blogspot.com/2011/06/outin-samat-materiaalit-rinki.html

    VastaaPoista
  9. Tässä ois mun kortti Outin matskuista=)

    VastaaPoista
  10. Tässä mun korttini: http://outinonnenkipinoita.blogspot.com/2011/07/outin-kortit-samoista-materiaaleista.html

    VastaaPoista
  11. Olis muuten kiva seuraavalla kerralla, jos jaksaisitte jotain kirjoittaa kortin postauksen yhteydessä siitä, millaista annetuista materiaaleista oli korttia tehdä! Olis tosi kiva lukea!

    VastaaPoista
  12. No nyt on minunkin kortti saatu blogiin asti!
    Nimestä pääsee suoraan korttiin.

    VastaaPoista
  13. Päpsyn materiaalien pitäisikin ilmeisesti olla perillä maanantaina! Innolla odotan!

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, joka ehdit ja jaksat käyttää pienen hetken ajastasi jättämällä minulle kommentin! Teollasi ilahdutat suuresti päivääni!