Jos kiinnostuit jostain tekemästäni työstä, otathan yhteyttä O.K@hotmail.fi. Tilaustöitä voit myös kysellä. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani ja tekstejäni ilman lupaani, kiitos! Blogini saat linkittää omaasi ja siitä kovasti ilahtuisinkin, jos niin teet -erityisesti jos olet lainannut ideoita blogistani! :) Ja jätäthän käynnistäsi kommentin: ne ilahduttavat päivääni suuresti!



tiistai 15. marraskuuta 2011

Outin kortit samoista materiaaleista 2, 4/4

Merjan matskut:


Kolmenlaista tapettia, kolmea eri väriä paperinarua, kahden eri väristä puulastua, pitsiä ja vielä paljon koruhelmiä ja lankaa. Oli tosi mielenkiintoiset matskut. Meinasin jo huolestua, kun ei heti tullut idea mieleen, mutta eihän siinä sitten kuitenkaan kauaa mennytkään. Tässä mun kortti:


Ensimmäistä kertaa otin neulan käteeni kortin tekoa varten. Se tekikin tämän kyseisen kortin teosta mielenkiintoisen. Mietin ensin, että olisinko tehnyt kortin, jossa olisi esim. rannekoru roikkunut siinä niin, että sen saa siitä otettua ranteeseensa, mutta sitten päätin kuitenkin koristella tuon tekstipaperin niillä helmillä.

Paperinaru mietitytti myös. Voi että minä tykkään tällaisista haasteista (taas kerran)!! Tuli mieleeni verho, jota olen VIELÄKIN tekemässä paperinarusta (kukkia rosepitsilaitteella ja sitten kukat  yhdistetään) ja niinpä otin tuon laitteen esiin ja tein pienimmällä mahdollisella koolla kukkia kortteihin. Se on kyllä tullut joskus aikaisemminkin mieleeni, mutta nytpä pääsin kokeilemaan. Ruskeat kukat ovat hieman erilaisia kuin vihreä ja valkoinen.

Puulastuja mietin kyllä vielä viimeisimpänä, kun en meinannut keksiä, mihin ne laittaisin. Mut sit keksin itseäni tyydyttävän ratkaisun. Oranssit olivat jo muotoon leikatut, mutta vihreät leikkasin itse. Ennen minua olisi varmaan aika paljon häirinnyt se, että toiset lehdet on vihreät ja toiset oranssit, mutta nyt ei kyllä häiritse, vaikka ei olekaan tavanomainen tyyli minulle. Mitä itse olet mieltä? Minulle ominaista olisi laittaa molemmat lehdet joko oranssina tai sitten vihreänä. Näiden samat matskut -rinkien kautta olen tainnut oppia sietämään epäsymmetrisyyttäkin.




Kirjekuorikin oli, mutta ei tullut otettua kuvaa.

Muiden rinkiläisten kuvat (lisään sitä mukaa kun valmistuu):


Kiitos,
  että kävit lukemassa höpinöitäni!
  Olisi todella mukava,
vielä jaksaisit ilahduttaa minua kommentilla,
kiitos!

6 kommenttia:

  1. kyllä laitoin tosin onhan siitä jo aikaa ja olet jopa sanonut että ne tuli perille :) eikun siis etsimään :D

    VastaaPoista
  2. Magee kortti! Paperinaru kukat ovat hienot.

    VastaaPoista
  3. Pikku-peikko: Joo, mielikuva olikin, että ne on tullut. Pitänee ruveta siis tuota työpöytää siivoamaan. :D

    Meiju: Kiitos! :D Mukava oli tehdä kortti taas vähän erilaisista matskuista kuin yleensä.

    VastaaPoista
  4. Ihania kortteja kaikki nämä ringin kortit! Upeita ovat nuo narukukat!!!

    VastaaPoista
  5. Taru: Voi kun kiva, että vierailit blogissani!! Kiitos, kun jätit kommentin! :D

    VastaaPoista
  6. täältä löytyy minun aikaansaannos (ihan postauksen viimeisenä) ; http://sahkopaakeskus.blogspot.com/2011/11/kortteja-samoista-materiaaleista.html

    VastaaPoista

Kiitos sinulle, joka ehdit ja jaksat käyttää pienen hetken ajastasi jättämällä minulle kommentin! Teollasi ilahdutat suuresti päivääni!